19.1.2012
Syksyllä
metsän tuoksuessa oltiin useampana päivänä metsässä poimimassa suppilovahveroita. Kotona kuivattiin talven varalle. Nyt niitä sitten voi liotella ja laittaa ruuaksi.
Vegaanin kasviskeittokirjassa (Muukkonen, Särkisilta) on hyvä sienikastikkeen ohje, minkä mukaan olen kastikkeen tehnyt. Muitakin sieniruokia voisi kokeilla. Onko ruutujen toisella puolella vinkkejä, joku sienipiirakka kiinnostaisi ainakin? Kanttarelleja ja tatteja on kuivattuna myös!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä tykkään ihan hirveästi speltti-lisäkkeestä, johon tulee suppiksia. Syödään sitä pihvin kanssa, mutta mennee ihan omana aterianaankin. Liottelen siis suppismurua, pilkon sipulin ja paistan sekä sipulin, että suppikset kevyesti. Sitten lisään speltinjyvät, kuullotan nekin ja lisään vähän nestettä (suppiksen liotusnesteet) ja annan hautua jyvät kypsäksi. Maustan herbamarella. Ja joskus jollain muullakin. Ihanaa ja ihanan tuoksuvaista.
VastaaPoista-junika-
Hei,
PoistaTiedäthän, ettei liotusvettä suositella käytettäväksi ruokiin sienien radioaktiivisten jäämien takia?
Minna
Olen suuri sienifani. Minusta jos tekee sienipiirakan kanttarelleista riittää kermaviili, kanamuna (keltuaiset pari) sekoitettuna päälle, ripaus juustoraastetta. Yrttejä olen käyttänyt, Rakuunaa ainakin. Mutta jos käytät suppilovahveroita, tai (mustia torvisieniä) minusta Koskenlaskija antaa hyvän säväyksen voimakkaalle sienelle. Tatit ovat itsessään niin armomikkaita, niiden kanssa sopii muut kasvikset ja Parmesan hyvin. Tatteihin sopivat hyvin italiaiset mausteet.
VastaaPoista-maiju- Männiköllä blogista
Erittäin mukavavia keittiöpuuhia sienten kanssa !
Minä en ole tainnut hetkeen sienipiirakkaa tehdäkään, mutta suppiloista tulee ihan loistava ja hienon makuinen keitto. Taidan olla tehnyt ihan sipulista, valkosipulista ja suppilovahveroista. Ensin kuullotetaan sipuleita ja hiukan silputtuja sieniä, sekaan jauhoja (sen mukaan, kuinka paksua soppaa toivoo saavansa), perään nesteeksi ensin hiukan vettä ja sitten kermaa ja keitetään jauhot kypsiksi. Mausteena käytän yleensä timjamia reilulla kädellä plus tietty suolaa ja pippuria. :) Joskus olen työntänyt sekaan jotain viherpippurisulatejuustoa tai ihan mitä vaan sulatejuustoa, jos juuston maku on houkuttanut. Suppilot on kyllä ihania, mullakin ois tuolla purkillinen kuivattuna (kiitokset anopille niistä).
VastaaPoistaNiin ja maidottoman ja vegaanisen versionhan saa helposti korvaamalla kerman kookoskermalla ja unohtamalla juustot. :)
VastaaPoistaVegaanista ei ainakaan meillä tartte olla. Maitoa ja kananmunia käytetään kyllä. Toivon, että joskus meillä olisi omia kanojakin!
PoistaTässä olisi yksinkertainen, mutta maittava ohje kokeiltavaksi. http://kipparinmorsian.blogspot.com/2011/08/sienipiirakka.html
VastaaPoistaMä tein tiistaina suppilovahveroilla täytetyn munakasrullan. Paistoin sienet ja sipulia pannulla (paljon voita). Lisäsin pussillisen pakastepinaattia, kermaa ja mausteita. Annoin muhia hiljalleen sen aikaa, kun pohja oli uunissa. Oli herkkua. Meillä on osa sienistä pakastimessa ja osa kuivattuna. En ole kuivattuja sieniä käyttänyt, kun en osaa...
VastaaPoistaKuivatut sienet pitää vaan liottaa ennen käyttöä. Ja kaataa sitten se käytetty vesi pois. Ja käyttää sieniä niin kuin pakastettuja tai tuoreita.
PoistaHelppo ja mahtavan hyvä sienipiirakka syntyy näin: pohjaksi pakastealtaasta ruisperunataikina, päälle paistetaan suppiksia ja sipulisilppua, maustetaan rosmariinilla, timjamilla, mustapippurilla ja suolalla, pinnalle levitetään purkillinen Creme bonjour "kolme sipulia", paistetaan taikinapaketin ohjeen mukaan.
VastaaPoistaKiva, kun olet palannut kirjoittelemaan. Olen seurannut blogiasi jo tovin, mutta tämä on ensimmäinen kommenttini. :)
Anna
Juuri ajattelin, että pitää etsiä sieni-kaalipiirakan ohje jostakin ( minulla lähinnä sen laatikosta ylijääneen kaalinpalan takia ) Jos löydän ja jos haluat, niin voin laittaa vaikka sähköpstilla tulemaan. Se on voitaikinapiirakka.
VastaaPoistaMuumimamman keittokirjassa on hyvä sienikastikkeen ohje.
Hei!
VastaaPoistaTässä loistava sienipiirakkaohje, joka on muunneltu muutaman hesarissa julkaistun piirakkaohjeen pohjalta. Pohja on ihan paras piirakkapohja ikinä...
KASVIS-SUPPISPIIRAKKA
Pohja:
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 dl kaurahiutaleita
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• 200 g voita
• 200 g porkkanaa
Täyte:
• 300 g suppilovahveroita, kantarelleja tai mustia torvisieniä
• 100 g purjosipulia, sipulia tai punasipulia
• 1-2 paprikaa
• parsakaalia
• 2 rkl voita
• persiljasilppua tai muita yrttejä
• 200 g kermajuustoa
• 3 dl kuohukermaa
• 4 munaa
• mustapippuria (ja suolaa)
• (100 g sinihomejuustoa tai vuohenjuustoa)
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä voi ja hienoksi raastettu porkkana. Sekoita taikina tasaiseksi (lisää tarvittaessa tilkka vettä) ja painele leivinpaperin päälle. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia.
Puhdista sienet ja puolita ne. Puolita purjosipuli ja pese hyvin. Viipaloi ohueksi. Suikaloi ohueksi myös muut sipulit. Viipaloi paprikat. Paista sieniä ja purjoa voissa, kunnes neste on haihtunut. Lisää paprika ja parsakaali. kuullota kunnes pehmenee hiukan. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Levitä sieni-kasvisseos pohjan päälle. Raasta juusto ja sekoita se maidon, kerman ja munien kanssa. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Kaada seos piirakan päälle ja paista noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin. Silppua päälle persiljaa tai muita yrttejä. Hyviä maustamisvariaatioita saat myös käyttämällä oliiveja tai aurinkokuivattuja tomaatteja.
Voit halutessasi maustaa piirakan sinihomejuustolla tai vuohenjuustolla. Murustele juusto piirakan päälle ennen paistoa.
Kiitos tästä!
PoistaTähän blogiin tulen tiirailemaan hyviä kasvisohjeita,vaikken ihan kasvissyöjä
VastaaPoistaolekaan,mutta paljon on kasvisten puolelle ateriani siirtynyt. Vaikuttaa
maukkaalta tuo sienipiirakka,pitääpä joskus kokeilla.
Toki muutakin mukavaa täältä blogista löytyy.Arjen askareita ja aherrusta.
Mukavaa viikonloppua!
En osaa vinkata, mutta kiva kun vinkkasit sienistä. Olin vähän jo unohtanut, että minullakin on suppilovahveroita...kauniit kuvat.
VastaaPoistaKaalikääryleet sienistä! Mukaan vähän ohraa tai riisiä. Itse teen usein helppouden vuoksi vaan sellaista mössöä, jossa on samat ainekset. Paistelen ensin pannulla ja sitten vielä uunissa.
VastaaPoistaKaalia olisi nytkin kaapissa, täytyy miettiä uskaltautuuko puuhaan. Kaalikääryleiden maustaminen mietityttää. Onko hyviä vinkkejä?
Poistasitä piti vielä sanomani, että tein juuri kasvislasagnea, kastikkeessa sipulia, soijarouhetta, kuivattuja suppiksia, porkkanaraastetta, parsakaalia pieninä murusina ja tomaattia. en tehnyt ns. valkoista kastiketta, mutta pilkoin pieniksi paloiksi luomumozzarellaa väliin. hyvää tuli.
VastaaPoistaIhanaa sienirisottoa tulee Risella-risottoriisipaketin kyljessä olevalla ohjeella. Minä lisään vain enemmän valkosipulia ja jätän valkkarin pois. Hyvää on myös sieni-juustopiirakka, johon laitan suppiksia, sipulia, juustoraastetta ,yhden munan ja purkin smetanaa. Pohjan teen milloin milläkin ohjeella.
VastaaPoistaVoi kiitos muistutuksesta! Sain anopilta vähän suppiksia pakkaseen syksyllä ja siellä ne taitaa olla edelleen. Koskaan en ole syönyt mutta täytyy tämän innoittamana alkaa kokeilla.
VastaaPoistaMoi! Mun mielestä helppo ja tosi hyvä suppispiiras tulee ohjeella, joka löytyy kotikokki.net palvelusta nimellä "sienipiirakka nam"
VastaaPoista