Vappupuuhia.

Ilmapalloista
tehtiin Barbapapoja. Barbamama ja Barbapörrö jäi puuttumaan, meidän ilmapallopussissa ei ollut mustia palloja. Mutta kyllä nämä muutkin passaa. Ehkä mama ja pörrö ovat lomalla.

Muistan
miten pikkutyttönä kummitätini piirsi ilmapalloihin hahmoja. Olikohan nekin Barbapapoja vai jotain muita tyyppejä. En muista. Muistan vaan, että oltiin Mummin parvekkeella ja paistoi aurinko.
Tämän muiston myötä terveisiä Pöljälle!

Nyt maistamaan simaa! Kivaa vappua!

Näen
yöllä montaa unta, ne sekoittuvat keskenään, vaikka yksittäinkin olisivat tarpeeksi kummia. Puhunkohan unissani. Kärpäset pörrää. Pieni herää syömään kerta toisensa jälkeen ja aamulla päätän, että nyt sille on oikeasti tultava loppu.
Ensi yönä en anna enää maitoa. Enkä aio lipsua. Isompien kanssa se on vienyt kolme yötä, katsotaan kuinka nyt käy. Samaan syssyyn kaveri tekee tietysti poskihampaitakin, kaikki neljä tulevat kerralla.

Simat
on pullotettu ja mietin pitäisikö kokeilla tippaleipien tekemistä. Se on minun vappuherkku. Mies toimii perinteisesti munkinpaistajana.

Tämä 
viikko on ollut kaiken kaikkiaan sylissä pitämistä ja heijaamista. Tuntuu, että joka asia on pitäisi-asteella. Vaan sen tiedän, että kesäkuussa minua odottaa suuri seikkailu unelmieni kaupungissa. Siitä ajatuksesta revin voimia rikkonaisten öiden jälkeen.

Hyvä 
pääsiäinen. Ja lämmin!

Pääsiäistipu.

Viime
pääsiäisen pikkutipu. Nyt on jo niin iso, että työntää nukkeja vaunuissa ja muiskuttelee lentosuukkoja kulkiessaan. Sitten laulaa kevätlauluaan, tritii-tritii.

Lämmintä pääsiäistä kaikille!

Värkkääjä.

Aeka
tavaran kaupihtoo, sanotaan Savossa ja niin se tosiaan on.
Aikoja sitten roskalavalta mukaan kannettu polkupyöränvanne on seilannut asunnosta toiseen, varastosta sisään ja takaisin. Välillä olen melkein kantanut sen jo takaisin sinne roskikseen. Vaan nyt sille löytyi loistava käyttökohde!
Kaveriksi tarvittiin halu siirtää pienin tirppa nukkumaan omaan sänkyyn, nappeja ja Ikean valmisverhot. Verhoihin ompelin eriparisia kivoja mustia nappeja. Kiinnitin verhot kiinni vanteeseen nappien ja verhossa olleiden lenkkien avulla. Sitten koko hoito kattoon. Nyt on Aurinko saanut sänkynsä päälle katoksen.
Enää tarvitsisi löytää varaston jätesäkkimerestä sängyn patja. Niin ja rohkeutta nostaa pieni kainalosta unille omaan petiin. Jälkimmäinen lienee hankalinta.

Perhepeti on hyvä, mutta yölliset maitobaarin availut voisin nyt alkaa hiljalleen jättää. Ja kun sänky muutenkin on välillä kuin yleinen kansanvaelluskohde niin edes pieni hetki unessa yksin oman peiton alla voisi tehdä terää. Katsotaan kuinka naisen käy.

Puutarhurin hommissa olen toistaiseksi ainakin onnistunut. Tomaatit, kurkut ja muut venyy valon lisääntyessä. Viljelykset valtaavat hiljalleen enemmän ja enemmän tilaa pöydiltä.

Surrur.

Alkuvuoden
inspiroivimman kirjan tittelin saa täältä heti kättelyssä, kenties jo ensi vilkaisulla, Mari Savion ja Kati Rapian mahtavaakin upeampi kirja Surrur  Tee oma Marimekkosi!
Kirja täyttää kaikenlaisen näpertelijän villeimmätkin toiveet hauskoilla ja yllätyksellisillä ohjeillaan.
Olen esimerkiksi aika varma, että tuleva kasvimaani tarvitsee kaverikseen kirjan Pöllöpelättimen pitämään kutsumattomat vieraat poissa sieltä. Aika metkaa olisi myös jos maantielaivan kokoinen, koko perheen nielevä, Tytti (meidän auto) saisi päälleen hienon Silmäauton. Haluan myös Lippiksen, pääni vaatii sellaista, ehdottomasti.
Kirja on täynnä kivoja, mukavia kuvia. Hauskoja tekstejä, mielenkiintoisia ihmisiä ja kaikkea. Siinä yhdistyy niin moni pitämäni asia. Käsillä tekeminen, hauskat tekstit, kivat kuvat ja se Marimekko!

Pienimmäisen 
nukkuessa päiväunia nostin siis teekupin pöytään, keitin veden ja otin kirjan esiin. Hotkaisin kirjan siltä istumalta ja saman tien alkoi surista päässä.
Kaikenlaista voisi tehdä! Ja teinkin.
Ehkä kirjasta inspiroituneena silitin isoimman tytön synttärilahjaksi saamat verhot (Marimekon Unikkoa, tytön lempparikuosi) vihdoin lastenhuoneen ikkunaan. Suunnittelin raidallista tapettiseinää ja korvispajaa. Jonkinlaisille ovikilluttimillekin on ihan selvä tilaus.
Tatin kanssa piirreltiin kirjan katselun ja lukemisen ohessa pöllöjä ja öttiäisiä. Mietittiin, että minkähänlaiset pääsiäismunat virpovan pupun mielestä olisi kivoimpia.

Kaikin puolin mahtava kirja siis. Tutustukaa siihen ihmeessä! En voi muuta kuin lämpimästi suositella.

Ps. Tämä ei ole maksettu mainos.

Juhlan jälkeen.

Tämä
on juhlien jälkeinen maanantai. Syntymäpäiväjuhlien jälkeinen maanantai, sillä eilisten eduskuntavaalien tulos ei saanut juhlimaan vaan tyrmistymään. Järkyttymään.
Vaan ei politiikkaa tämän enempää. Koska jos aloitan en osaa lopettaa.

Tatti
täyttää huomenna kuusi vuotta. Se on mahtavaa! Minulla on jo niin iso poika. Ihana mamman kulta, joka rakastaa roolileikkejä ritari- ja metsämieshommat ykkösenä. Tästä syystä juhlatkin juhlittiin ritariteemalla. Minä olin imettäjä, mies tietäjä. Lancelotissamme oli vieraana ainakin kissa, hiiri, prinsessoja, linnanneito, ruhtinas, pillipiipari ja talonpoika.
Tatti odottaa ihan hirveästi lukemaan oppimista ja lisää polkupyöräilyharjoituksia. Hän pohtii missähän vaiheessa kasvaa äidistä ohi (nyt on 128cm pitkä, äiti 176cm) ja että voisikohan hän olla joskus kaksimetriä pitkä.
Parhaat kirjat tekee Mauri Kunnas, elokuvista hauskimpia on Cars Toonsin Martti lyhytelokuvat. Mutta Olipa kerran elämä on kanssa kuulema melko hyvä.
Pojan touhuja on ihana seurata ja ihmetellä. Mistä ne kaikki autohommat ja insinööriviritykset tuleekin?

Seuraavat synttärit on vasta elokuussa meidän tuvassa, mutta kakkua syödään ensi viikonloppunakin. Kuuleeko maailmannainen, sinua odotetaan jo! <3

Pöytä
sai liinansa ja me tuumattiin miehen kanssa miltei yhdestä suusta, että koti näyttää taas vähän enemmän meiltä. Tämä on sellainen hitaasti muuttuva kohde.
Tuntuu kyllä siltä, että joissakin asioissa hitaus on vaan hyvästä.
Nyt aion mennä pyyhkimään iltapalasotkut pöydästä ja leväyttää mekkokankaat kaavoineen siihen. On päästävä ompelemaan mekko poikineen (tyttöineen?).

Täällä
on eletty kevätpäiviä. Seurattu lumien lähtöä, katsottu kuinka veden pinta nousee joessa. Kuinka joutsenet viettää aikaa läheisellä järvellä ja pelloilla.
Olen tehnyt viiliä itse kupillisen. Laittanut viisi kupillista lisää tulemaan.
Tuntuu, että kevät on sekoittanut minut. Tuntuu hankalalta saada lauseita aikaan. Kuljen silmät tarkkana, katson ja koen, mutta kirjoitan vähän enkä neulo ollenkaan.
Aikansa kutakin, näin käy keväällä usein! Täällä kuitenkin ollaan.

Yksi 
unelma sai tuulta siipien alle ja siihen liittyen kyselen täälläkin, että olisiko jollakin myydä/vuokrata/lainata Bugaboon travel bagia? Tarve olisi kesäkuun alussa, ainakin toivottavasti. Lähiviikkoina selviää 100%:sti.

Löysin: Talon kulmalta täydellisen pyöreäksi muotoutuneen kiven. Ja jo eilen löysin ompelemisen ilon! Tein Aurinko-vauvalle takin.

Tyytyväinen: Että lapset tahtovat ulos sateellakin.

Iloinen: Siitä että Aurinko ja kissa ovat kaverukset. Aurinko leikittää, kissa leikkii. Yhdessä kiipeävät sohvalle katsomaan lintuja. Aurinko tarkistelee näkyykö koiria, ja jos näkyy hän alkaa haukkumaan.  Kissa katsoo silmät tarkkana.

Iloinen myös siitä, että avokado kasvaa!

Odotan: Viikonloppua. Meille tulee tärkeä vieras (jos kukaan ei oksenna enää ensi yönä).

Seinällä: Tilaa muutamalle koukulle ja julisteelle.

Päässäni: Monen monta ajatusta. Sellaisia, jotka saavat hymyilemään ja jännittämään.

Miettiliäs koska: En tiedä millaista ruokaa laittaisin sille meidän tärkeälle vieraalle. Karppaaja ja kasvissyöjät ei ole kovin helposti yhdistettävissä. Kalaa kai sitten, sitä mekin syödään toisinaan. Jos saisi savustettua siikaa vaikka. Pihvinsä vieras saa paistaa itse!

Ps. Miksi vieras on vieras olematta vieras kuitenkaan?

Tauti
taisi onneksi mennä yhtä nopeasti kuin tulikin. Ensi yön jännään vielä, sitten huokaisen. Yöllähän sitä aina aletaan oksentelemaan jos aletaan. Mutta koputtelen puuta tässä kuitenkin...

Aurinkoa
ja vatsatautia, siitä tämä tiistai oli tehty.

Ulkona 
on satanut kai taukoamatta monta päivää. Lumet sulaa, mutta kaikki tuo harmaus ja yhtä aikaa tullut valoisuus iltaisin on jotenkin rajua kohdattavaksi talven pimeyden jälkeen.
Minä yökyöpeliina olen kömpinyt monena iltana petiin miltei yhtä aikaa lasten kanssa. Tarvitsen näköjään paljon unta.
Eilen ja tänään olen leiponut leipää. Eilen mallaslimppua ja tänään sellaista, mihin tuli kuivattua luumua ja aprikooseja. En ole maistanut vielä uusinta. Mallaslimppu oli hyvää. Kumpa saisin potkittua itseni oikeasti leipomaan kaikki leivät itse. Taikinan vaivaaminen on jollakin tavalla meditatiivista. Jotkut sanoo samaa tiskaamisesta. Silloin ei voi muuta kuin tehdä vaan sitä. Molemmat on konkreettisia asioita, joiden jälki näkyy.

Yksi kurkuntaimi ei tykännyt, kun siirsin sen omaan astiaan kasvamaan. Muutama tomaattikin näyttää laonneen. Tänään puhuin niille vahvistavia sanoja. Huomiseksi on luvattu taas aurinkoa. Tarvitsen sitä keltaisuutta ja vihreyttä. Vireyttäkin. Yöllä kissa mönkii peiton alle jalkoihini ja Tatti kainaloon.

Joet, purot ja ojat tulvivat yli äyräiden kerrotaan. Ulkona olevia lapsia täytyy pitää enemmän silmällä.