Mukava
maanantai illassa. Aamupäivällä lensin kyllä pihalla kyljelleni, kun hiihtelin huopatossuissa päätalosta kotiin. Säikähdin aika tavalla, mutta mikään paikka ei onneksi hajonnut. Pihalla pomppi pipanoita ja pupu valjaissa.
Meidän isoimman tytön pupuhaave etenee hiljalleen, ruokakuppi ja talutushihna on hankittu. Mies suunnittelee aitauksen rakentamista keväälle. Nämä on niitä haaveita ja suunnitelmia, mitkä saa hymyn huulille.

Sitten meillä kävi vieraita Mäkituvasta!

Haitula heitti ikkunaan jotain. Tatti kaatoi mehut lattialle ja ennen lounasta huusi minulle: "Jos vielä sanot, että pitää viedä villapuku paikoilleen niin huudan niin kovaa, että tiput siitä tuolilta."
En kuitenkaan tippunut. Nauroin kyllä, siitäkään Tatti ei tykännyt. Ei kai saisi nauraa jos toista suututtaa. Mutta kun harvahampainen hikipäinen legoinsinööri suuttuu ei oikein muuta voi.
Lankojakin vähän silittelin. Ja toivoin, että joskus olisi kiva juoda ihan tilkka kahvia. Nyt on niin nätit kupitkin.

Huomenna onkin jo maaliskuu!

Koko
talven jatkunut turkishatun etsiminen kirpputorilta tuotti viimein tulosta, kun mies löysi toiveideni päänlämmittimen minulle eilen (5e). Se kasvaa jo nyt melkein kiinni päähäni, on niin hyvä ja lämmin. Hatun myötä minut nimettiin Pappilanmäen Natashaksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Täällä
on rakkautta ilmassa. Kevät, kaverit, kissa.
Tänään mennään Helsinkiin.

Olisi
monenlaisia suunnitelmia. Että mitä tehdä.
Aion ainakin ihastella miehelle kirpputorilta löytynyttä villapaitaa (1,5e) ja sen mallineuletta.
Suunnitella ompelukoneen nostamista pöydälle (en ehkä tee sitä kuitenkaan tänään). Aion ommella ainakin kestohedelmäpusseja ja korjata läjän vaatteita.
Sitten juon teetä. Suosikkikuppi kuvassa. Se on vanhaa Arabiaa, kuppi (1e) löytyi syksyllä jäähallin kirppikseltä Helsingistä, lautanen (3e) viime viikonloppuna oman kaupungin kirpparilta. Toivon, että löytäisin toisenkin.
Aion myös järjestellä paikkoja ja siivota kunnolla. Se on paljon helpompaa silloin, kun on toinen aikuinen kotona katsomassa pikkutirppojen perään.

Hyvää päivää.

Suklaapähkinäkeksit.

Iltapäivällä
kolmen pintaan alkaa herkkuhammasta kolottaa. Viime aikoina olen hoitanut akuuttia kolotusta kuivatuilla aprikooseilla ja taateleilla (jos hyviä on sattunut osumaan kohdalle). Tänään leivoin keksejä. Niistä tuli niin hyviä, että ajattelin jakaa ohjeen teidän kanssa. Kannattaa kokeilla ja olla laskematta kaloreita.

Suklaapähkinäkeksit

300 g voita
3,5 dl erilaisia pähkinöitä ja tummaasuklaata rouhittuna (suunnilleen 3/4 pähkinää ja 1/4 suklaata)
3,5 dl fariinisokeria
1,5 dl hienoa ruokosokeria
1 tl ruususuolaa (hienonsin morttelissa)
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
7,5 dl vehnäjauhoja

Sulata voi, rouhi pähkinät ja suklaa. Sekoita kaikki aineet sekaisin, mutta älä vatkaa. Paista 220 asteessa reilu viisi minuuttia tai sen aikaa kun keksit saavat aavistuksen verran väliä.
Tarjoile maitokahvin tai hyvän teen kanssa.

Ps. Kärähtäneetkin maistui ihan hyvältä.

On

se aika vuodesta, kun tekee mieli kasvattaa vähän pidemmät kynnet. Lakata ne tummalla. Miettiä soran rapinaa sandaaleiden alla. 

Alkaa tulla valoisampaa.

Lautasella voisi olla enemmän vihreää. Pitkiin aikoihin ei ole tehnyt mieli syödä salaattia tai kurkkua, nyt tekee. Ituja, kikherneitä, palkopapuja, sitruunaa, rosmariinia.

Tällä hetkellä parhaimmilta väreiltä tuntuvat harmaat, petrooli ja viljankeltainen, okra. Silti minulla on mustaa melkein joka päivä päällä. 

Vauva on tänään 11 kuukautta. Hänellä on kahdeksan hammasta, silmille tuleva tukka ja aurinkoisin hymy. Kikattava nauru. Hän seisoo ilman tukea, kävelee muutaman askeleen. Kulkee kontaten. Lempiruokaa on makaroonilaatikko ja äidinmaito. Sitä halutessaan Aurinko naksuttaa.

Tänään hoidettiin monta asiaa kello kahdeksan ja kuudentoista välillä. Riemunkiljahduksia aikaan sai veden virtaaminen, täällä kun on muutama päivä eletty vailla omaa juoksevaa vettä. 

Uimassa oli kiva käydä. Minä vaan viihtyisin saunanlauteilla paljon pidempään kuin muut.

Kissa syö reippaasti ja maukuu jalkojeni juuressa. On se ihana.

Uudet vaatteet.

Kissaherra
Gordon Ramsay on asunut meillä viikon. Nyt hän ei enää säntäile kaikkia karkuun ihan niin paljon. Reviiri on laajentunut vaatehyllyltä toiselle ja kylpyammeen alta vesivaraajan päälle sekä kammariin. Kissa viihtyy sylissäkin. Ja tulee ruokakupille kuullessaan nappuloiden kolinan kupin pohjaa vasten. Se on minusta hyvä merkki.

Haitulan 
pikkaraisväki kasvoi kirpputorilla käynnin tiimoilta. Jokainen oli vaatteitta. Kaivoin siis hetimiten koukun käteen. Tein muutaman mekon ja liivin. Iso koira (isi kuulema) on vielä vaatteitta. Jos sillekin paita tai liivi vielä tänään.
Uusia vaatteita kaipaisi myös isoin A. Jalat ja kädet venyy sellaista kyytiä, että perässä ei meinaa pysyä. Synttärilahjaksi saaduissa housuissakin nilkat vilkkuu. Eikä niistä kekkereistä vielä kovin kauaa ole.

Ai niin. Ensimmäinen pullasatsi leivinuunissa on myös paistettu ja hyvin onnistui sekin. Taikinan ja pullapyörittelyhommat hoisi isoin tyttö. Ihan itse! Täällä eräs ylpeä äiti nostaa kättään.

Leppoisaa lauantai-iltaa ja sulavaa sunnuntaita.

Muutamia asioita.

1. Aurinko oppi soittamaan triangelia! Voi sitä iloa!
2. Kissa tuli tupaan ja maukui. Minä kuulin sen äänen ensimmäisen kerran. Mies on saanut todistaa sitä ääntä jo parina yönä.
3. Lintulaudalla kuhisee tirppoja. Olen yrittänyt tunnistaa niistä. Olisi kiva osata kertoa hienostuneesti, että kas tuossa menee töyhtöhyyppä, kun nykyään lintutietämykseni rajoittuu lähes harakkaan ja varikseen.
4. Olen onnellinen Wollmeise-vyyhdin omistaja. Vaan mitä siitä neuloisi.

Kivaa viikonloppua!

Kalikkavarpaiset.

 

Pieni
istuu ruokapöydässä vaikka tunnin. Pistää rusettipastan ruokalapun taskuun ja sieltä suuhun. Toistaa saman monesti. Repii leivän pieneksi silpuksi ja laittaa murusia suuhun. Ja kun en hoksaa antaa vettä, menee hyllylle kolistelemaan nokkamukia ja heittäytyy lattialle selälleen juomaan.
Varpaat sillä on aina jäässä. Sormet toisinaan. Ihan sama onko villasukka ja villapuku päällä, varpaat ei lämpene. Saunanlauteilta on ainoastaan löytynyt apu siihen pulmaan hetkellisesti. Aion kuitenkin kokeilla josko Tiinan mahtavat huopatöppöset auttaisi edes vähän.
Mikähän siinä onkaan, että toisilla on aina kuuma, toisilla kylmä. Minäkin kuulun jälkimmäiseen sakkiin. Huomaan tarvitsevani ranteidenlämmittimiä täällä. Olen niitä muille tehnyt, mutta itseltäni puuttuu. Seuraavaksi siten sellaiset.

Nyt teetä ja sitten sinne Harjukaupunkiin.

Aamuajatuksia.

Tämä
tuulettaa villavaatteita ja kaivaa vanhat lempivaatteet pussista. Leväyttää ne auki pöydälle ja pakkaa takaisin talteen.
Kaikkea ei pidä kierrättää, rakkaimpia. Tälläisiä muistoja saa olla.
Noissa kaikissa vaatteissa on yksi yhdistävä tekijä. Ne on Mummoni vanhoja tai hänen tekemiään. Sekin vielä.

Villakettu toi käydessään pussillisen pieniä villalankavyyhtejä. Ihanissa väreissä. Kiitos.
Miettii, mitä niistä tehdä. Selata kirjoja, Ravelryn suosikkeja. Pohdiskella.
Ensin kuitenkin jämälankatossut tanssivalle kylmävarpaiselle vauvalle.

Pohtii, että miten ristiriitaisia tunteita kirja (Pasi Ilmari Jääskeläinen; Harjukaupungin salakäytävät) voikaan herättää. Hyvä se on. Mutta sellainen, että tunteet läikkyy lasissa reunalta toiselle, välillä ylikin. Alle puolet on lukematta ja loput olisi varmasti hyvä lukea kerralla. Mitä kummaa siellä on tapahtunut?

<3:llä Jonna

On
ollut hyvä viikonloppu. On ollut hyviä hetkiä. Hyviä ihmisiä, tärkeitä ja rakkaita.
Ollaan kävelty miehen kanssa aamulla pellolla viimassa ja pakkasessa. Hymyilty niin, että poskiin särkee. Sanoin, että minun sisällä kuplii. Niin onnellinen olen täällä.
Kahtena päivänä ollaan tehty ruoka leivinuunissa. Ensin lohilaatikkoa ja tänään soijamakaroonilaatikkoa. Väitän, että maku on toisenlainen kuin sähköuunissa valmistettuna. Porkkanakakun leivoin kyllä sähköuunissa, hyvää oli sekin.

Porkkanakakku


1 kananmuna
1 dl rypsiöljyä
1 dl maitoa
4 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Kuorrutus:

Rasia Philadephia-juustoa
Sitruunamehua
tomusokeria
hasselpähkinärouhetta

Sekoita kulhossa kananmuna, öljy, maito ja porkkanaraaste. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Käsin sekoittaminen riittää.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin tunnin verran.
Kun kakku on jäähtynyt sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Levitä kakun päälle ja ripottele päälle vielä hasselpähkinärouhetta.

Kokki.

Tälläinen
karvainen kokkipoika, Gordon, saapui hämmentämään soppaamme tänään. Sydämiä on valloitettu kylpyammeen alta käsin.
Jatkamme tutustumista häneen ja toivomme, että reviiri laajenee pian koko kotiin.

Miau. Palaan asiaan.

Torstailounas.

Niin
se on. Elämä rytmittyy kaikkialla samoin. Nukkuminen, syöminen ja tehtävien teko on ne päiviä ohjaavat asiat.
Tänään syötiin lounasta yhdessä Minjan porukan kanssa (naiset ja lapset, miehet leipätöissä). Minä keitin sopan, Minja leipoi leivän. Punajuurisoppaa ja perunarieskaa. Aika herkullista.

Punajuurisoppa
n. kilo punajuurta
n. kilo perunaa
Aura-juusto pala
suolaa
rosmariinia

Kuori ja paloittele punajuuret ja perunat. Laita kattilaan ja vettä päälle sen verran, että juurekset peittyvät hyvin. Keitä juurekset pehmeiksi ja lisää joukkoon murennettu Aura-juusto. Soseuta sauvasekoittimella ja laita vielä hetkeksi liedelle. Lisää rosmariinia ja suolaa.
Avokado ja vuohenjuusto sopii mainiosti keiton kavereiksi. Ja ne perunarieskat!

Ensimmäiset askeleet.

Tämä
päivä muistetaan kylmästä tuulesta ja auringonpaisteesta. Muistetaan ääneen nauretuista hetkistä. Pienistä puheluista.
Mutta ennen kaikkea tämä päivä muistetaan siitä hetkestä, kun tuvan lattialla räsymaton reunalla istuu äiti, tukka valahtaneella nutturalla, ja pienin tytär, pinnipää. Ollaan lähekkäin, mutta tarpeeksi kaukana, jotta tuetta seisomaan noustessa pieni voi ottaa kaksi askelta ilman tukea. Ensimmäiset kaksi. Tarttua pienillä käsillä äidin puserosta kiinni ja hymyillä mahdottoman leveästi. Ikäänkuin sanoen: "Äiti, huomasitko!"
Huomasin minä.

Lisäksi olen aika varma, että tyttö sanoo äitiä. Lamppu on unohtunut. Hän kertoo miten possut röhkii ja lisäksi katsoo minua ja sanoo ponnekkaasti, jopa vaatien äitääitääitääitä. Ja jos katoan hänen näköpiiristään hetkeksikään alkaa korvia raastava karjuminen ja itkeminen.

Peilistä katsoo äiti ja tytär. Tytär katsoo peiliin, sitten äitiin. Nostaa kätensä pään päälle ja kiskaisee. Katsoo taas äitiä kysyen: "Näitkö sinäkin, tuo tyttö tuolla teki ihan niin kuin minä."

Hienoja hetkiä. Kertakaikkisen hienoja. Sekin, että kenelläkään lapsista ei ollut nukkumaan käydessä kuumetta.

Täällä
on ihan hiljaista. Suljin pönttöuunin pellin, tarkistin leivinuunin, lukitsin ovet. Puhalsin kynttilän sammuksiin. (Kirpputorilta löytyi Carmen kynttilänjalka/maljakko kolmella eurolla. Se on kaunis.)
Neljä lasta nukkuu. Kolmella on kuumetta. Ikävöin reissussa olevaa, mutta onneksi ollaan jo puolessa välissä sitä matkaa.
Kädet on kuivat, pyykit märät. Ruokapöydän alla pastaa ja linssejä. Vauvalla ei ollut nälkä.
En suostu ajattelemaan nyt niitä pitäisi-juttuja. Ajattelen vain toivejuttuja. Tärkeimpänä turvallinen kotiinpääsy ja lasten parantuminen.

Hyvää yötä näiden tähtien alta.