24.8.2011



Rouvalla
on uudet housut. Ihanan pehmeät! Tai ei ne housut ole vaan sellaiset, jossa melkein jokainen suomalaisnainen hiihtelee kesät talvet oli päällä sitten hame, mekko tai tunika. Arvaako kukaan?!

Mustat legginsit on näitä kotirouvan pukeutumisen peruspilareita, omassa vaatekaapissa oli tälläisten mentävä kolokin sopivasti, kun edellisistä toiset meni rikki (lensin keväämmällä rähmälleni kuistin edessä) ja toiset on niin nukkaiset, että niitä kehtaa pitää vaan kalsareina.

Mutta nämä pehmeydet ovat Me&I:n uudesta syysmallistosta ja niin hyvät!

Me&I kuuluu minun lempivaatemerkkeihin, lapsille sieltä on tullut hankittua yhtä jos toista. Laatu on ollut todella hyvä, joten voin suositella lämpimästi.
Mallistosta löytyy hyvin luomupuuvillaisia vaihtoehtoja ja vaatteet on valmistettu pääosin Euroopassa. Tuotteilla on myös Ökö- Tex -merkintä.
Minusta Me&I:n alushousut on ihan ykkösiä ja sitten nämä plyysivaatteet. Voikin olla, että Tatin akuuttiin pehmeähousupulaan hankin yogapantsit Me&I:lta.

Kiitos Me&I:lle pöksyistä! Nyt kelpaa kulkea turuilla ja toreilla.

20 kommenttia:

  1. Minä niin tykkään sun kuvista. Kovasti. Ja toivon vielä otoksia kasvimaasta, ennenkuin on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
  2. Heli JosefssonAug 24, 2011 12:14 PM

    Sinähän kirmaat kuin Kokki-poika ;D

    VastaaPoista
  3. ...ja jos on vielä tarve samankaltaisille "housuille", niin minä suosittelen Nanson bambuisia. Viileät kesällä, lämpimät talvella ja pintaa en ole ainakaan vielä saanut nukattua. Jos mahtavat valmistaa vielä...

    VastaaPoista
  4. Haa no huomasinkin nuo housut tänään kun kävitte, mutta sitten joku heitti minua ompulla :) ja jäi sanomatta että kivat pöksyt..

    VastaaPoista
  5. Saitko nämä promoina?

    VastaaPoista
  6. Mitkä ihanat hyvän mielen kuvat! Minäkin tykkään meandista, juurikin tuotantoprosessin vuoksi ja laatukin ihan jees, tosin vaihteleva. Ja kiva kun on äideillekin vaatetta, mulla on yhdet legginsit heiltä ja noita uusiakin olen miettinyt.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat! Hitsit, mulla jäi juuri kutsut väliin eilen, kun olin kipeänä. Täytyykin koittaa metsästää jostain toiset kutsut. Laadusta olen hiukan eri mieltä, meille on sattunut vaihtelevan laatuista tavaraa. Toiset ovat pysyneet ihan loistavina, vaalealle kankaalle painetut tummat kuviot taas ovat haalistuneet ihan törkeästi. Kiitos Monalle myös Nansovinkistä, tehtaanmyymälä on tuossa kilometrin päässä, täytyykin käväistä. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  8. Sä olet ihan samoissa fiiliksissä kun minä :-D Eilen hipsuttelin uusissa yogapantseissä ja hehkutin niitä. Tänään ihastelen ihania velourlegginssejäni, jotka ovat aivan täydelliset mukavat päällä. Me&I:n äitipaidoista ja tunikoista en niin välitä, mutta housut on hyviä. Olen pari kesää käyttänyt sellaisia polvihousuja, jossa on myös pitkä resori lahkeessa. Kadehdin Siirin yogapantseja ja päätin tilata omat...krhm ja tuli tilattua vähän muutakin.

    Facebookin me&i international sivulla on paljon kommentteja vaatteiden huonosta laadusta: reikiä, hihat eri mittaiset jne...Mulle ei ole maanantaikappaleita vielä osunut.

    VastaaPoista
  9. Onko nuo ne korkeavyötäröiset? Tahtoisin kans. Valitsin mallistosta jotain muuta... :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat, vallattomat kuvat! Turvaleggingsit ovat suomalaisen naisen peruskallio :) Mulla kans uudet ja ihanan pehmeät, eri merkiltä tosin..

    VastaaPoista
  11. Kotoilija: Viikonloppuna aion tehdä sadonkorjuuta ja rikkaruohojen kitkentää kasvimaalla. Ehkä kuvaankin samalla. Salaatit ovat kasvaneet valtaviksi!

    Heli: Eikös sitä sanota, että koirat ja omistajat näyttävät toisiltaan, ehkä kissaltaankin voi oppia jotain ;)

    Mona: Kiitos vinkistä! Toisetkin mokomat olisi tarpeen.

    Merja: Pari päivää on mennyt nyt noissa pöksyissä, on hyvät. Mutta vähän sellainen fiilis ja mitoitus olisi niukempaa kuin Me&I:lla yleensä.

    Anonyymi: Kyllä sain.

    Marjuli: Minulla on ollut parit legginsit aiemminkin Me&I:lta, mutta ne on kulutettu ihan loppuun. Housuja on kanssa useammat ja ne on ihan parhaita.

    unisukka: Minulle on sattunut maanataikappaleet vaan kerran kohdalle ja ne palautin ja sain rahat takaisin. Ja vaatteita on kyseiseltä merkiltä meillä paljon, varsinkin Haitulalla ja Tatilla. Pikkuhousut on ihan ykkösiä ja ne plyysivaatteet.

    Sini: Ne yogapantsit on kanssa tosi kivat! Minä voisin haluta sen CB:n mekon mallistosta itselleni, mutta ihan oikeasti en taida tarvita...

    Laura: Joo, ovat. Vyötärö ei kyllä ole kovin korkea, minä ajattelin, että olis korkeampikin. Mulla jäävät navan alapuolelle. Mitä valkkasit itsellesi?

    Laura: Turvalegginsit on hyvä nimi! :D

    VastaaPoista
  12. Samat ostin ja ruskean CB mekon. Olen aivan myyty noille leggareille. Haaveilen Yogapantseista.

    VastaaPoista
  13. Ihana hyppy! Legginsit ovat kyllä minustakin parhaat housut. Sopivan mukavat ja epäviralliset. Pitääpä tutustua tuohon merkkiinkin.

    VastaaPoista
  14. Ihania pöksykirmailuja :)

    VastaaPoista
  15. Ainiin jos moni innostuu tilaamaan lausun tämän ääneen että koot menisi mahdollisimman hyvin kerralla oikein. Mielestäni ainakin tuon CB-malliston koot oli huom. naftimpia kuin mihin Me&i:n kohdalla olen tottunut.

    VastaaPoista
  16. Minäkin palaan rikospaikalle...mun mielestä leggarit ei tosiaankaan olleet mitkään korkeavyötäröiset, vaan jäivät mullakin reippasti navan alle. Ja olivat aika naftia kokoa verrattuna yogapantseihin.

    VastaaPoista
  17. On se kumma, että niin mukava asuste päällä on saanut melkoisen paljon negatiivista palautetta. Tai sitten eteeni on vaan auennut nuo "ei kivat kirjoitukset". Vaikka olenkin jo näin VANHA, tykkään myös leggareista. Ei se paljon ulkonäöllisesti poikkea, onko jalassa leggarit vai pakusut sukkahousut.Noissa vaan on se hyvä puoli, että tälläinen kuten minä, jolla on aina kuuma, ei tarvitse kärsiä siitä, että olisi pakko olla sukkaosa jalassa... Ja aion edelleenkin myös käyttää leggingsejä, ne kun on mukavat päällä.... ;O)

    VastaaPoista
  18. Noora: Legginsit on kyllä ihan huiput, se mekko on kanssa kivan näköinen.

    AnnaS: Mä kaipailen vielä joitakin rouheita legginssejä yksiväristen vaatteiden kaveriksi.

    heini: :D

    Noora: Joo, ihan samaa mieltä olen. Yleensä mulle menee M-koko Me&I:n vaatteista heittämällä, mutta noissa leggareissa mietin, että olisiko pitänyt vaihtaa kokoa suuremmaksi, mutta hetken kun hyppelin ne päällä niin ihan hyvältä tuntuivat. Mutta siis jos arpoo kahden koon välillä niin ehkä kannattaa ottaa suurempi.

    Sini: Mä ajattelin kanssa, että vyötärö olisi tullut yli navan, mutta ei niin ollut.

    Saga: Joo, kyllä minäkin aion legginseissä kulkea, vaikka niitä parjaankin :D En vaan ymmärrä, että miksi _ihan_ kaikkien vaatteiden kanssa pitää pukea legginsit. Minun mielestä esimerkiksi monet juhlamekot on nätimpiä ilman legginsejä kuin niiden kanssa, mutta makuja on tietty monia.

    VastaaPoista
  19. Juu...en minäkään noita "juhla-juhliin" pukisi.... ;O) Mutta moni mm "tahtoisi kieltää" leggingsit tälläisiltä vanhuksilta,kuten minä, niin lisään tähän kuten eilen Iltalehdessä eilen Pirkka-Pekka Petelius totesi: "..Sopi se minulle tai ei, haluan pukeutua näin ja xxxxxxxxx minä pukeudun näin. Jos joku näkee tyylini naurettavana, se on hänen asiansa." Eli kun joku itsestä TUNTUU päällä hyvältä, se on pääasia.

    VastaaPoista
  20. Saga: Tuo on kyllä ihan totta! Vaatteen pitää olla mukava.

    VastaaPoista