Tämä
on ollut hyvä sunnuntai.
En oikein edes muista, mitä tein aamupäivällä. En kai mitään tähdellistä. Mietin vähän vinttiin tulevaa työhuonetta, tapettia sinne. En päässyt kovin pitkälle ajatuksissa, vaihtoehtoja tuntuu olevan tosi paljon, toisaalta vähän. Annikki ja Ilmari Tapiovaaran 2+3 on tämän hetkinen suosikki.
Meillä kävi Tatin kummitäti puolisoineen. Syötiin ja keräsin kasvimaalta ison pussillisen kotiinviemisiä heillekin. Salaattia ja pinaattia riittää.
Illalla ajettiin polkupyörillä, yritettiin pyöritellä hulavannetta, miten siinä onkin onnistunut joskus?
Viimeinen koko perheen yhteinen lomaviikko alkaa.
Viimeistä lomaviikkoa viedään täälläkin -onneksi niitä oli monta.
VastaaPoistaIdean keltaisista taloista voisin kopioida meillekin.
Mukavaa loppulomaa! Meillä on suurin osa lomaa vasta edessäpäin, kun miehellä alkaa elokuussa. Mutta kesän lopun häämöttäminen tuntuu vähän haikealta.
VastaaPoistaOnpas siellä kauniit naiset! Ja mitkä leggingsit - ihanat! Pontevat pinaatit myös, hyvä että niitä puskee sieltä. Miellä ovat aika kitukasvuisia, täytyy varmaan lisätä hiekkaa istutuslaatikoihin ensi vuonna, että maa kuohkeutuisi. Meidän yhteinen loma loppuu huomenna, surku! Hyvää viikkoa teille!
VastaaPoistaIhana tuo keltaisten talojen rivi. Olen tehnyt savesta joskus, mutta nuo puiset peittoaa ne mennen tullen.
VastaaPoistaVoisin ottaa nuo vaatteet, kuviolegginssit ja kaikki, vaikka heti! Kerrokko himoitsijalle mistä moisia saisi?
VastaaPoistaMinäkin liputan noitten legginsien puolesta :D. Ihanat! Hauskaa lomaviikkoa!
VastaaPoistaIhanat kuvat jälleen! Mullekin kelpais nuo legginsit :) Kerrotko blondille, miten pinaatti pitäisi käsitellä ennen pakastusta.
VastaaPoistaMerruli: Minä ajattelin, että taloja voisi syntyä enemmänkin. Niitä oli kiva tehdä ja ne näyttää kivalta.
VastaaPoistaPauliina: Meillä onneksi yhteistä lomaa on kaiken kaikkiaan viisi viikkoa, se on erittäin hyvä pätkä. Lasten kanssa vielä jatketaan...
hr: Pinaatit kasvaa silmissä! Ja muut kasvit myös. Kurkkuja päästään syömään tulevalla viikolla, ovat jo niin hyvän kokoisia. Tomaatteja vielä odotellaan.
Joola: Kiitos :)
Rillirousku: Pusero on kirpputorilta, legginsit löysin alesta JC:stä. Siellä oli toisetkin vähän vastaavat!
AnnaS: Tänään me mennäänkin Helsinkiin!
Anu: Pinaatti kannattaa ryöpätä ennen pakastamista. Keität veden ja laitat pinaatit sinne muutamaksi minuutiksi ja sitten pois ja pakastimeen! Helppoa kuin heinänteko! :D
Minullakin on viimeinen lomaviikko menossa. Ihania nämä kuvasi.
VastaaPoistac'est formidable d'être aussi proche de la nature.
VastaaPoista