20.4.2011

Värkkääjä.






Aeka
tavaran kaupihtoo, sanotaan Savossa ja niin se tosiaan on.
Aikoja sitten roskalavalta mukaan kannettu polkupyöränvanne on seilannut asunnosta toiseen, varastosta sisään ja takaisin. Välillä olen melkein kantanut sen jo takaisin sinne roskikseen. Vaan nyt sille löytyi loistava käyttökohde!
Kaveriksi tarvittiin halu siirtää pienin tirppa nukkumaan omaan sänkyyn, nappeja ja Ikean valmisverhot. Verhoihin ompelin eriparisia kivoja mustia nappeja. Kiinnitin verhot kiinni vanteeseen nappien ja verhossa olleiden lenkkien avulla. Sitten koko hoito kattoon. Nyt on Aurinko saanut sänkynsä päälle katoksen.
Enää tarvitsisi löytää varaston jätesäkkimerestä sängyn patja. Niin ja rohkeutta nostaa pieni kainalosta unille omaan petiin. Jälkimmäinen lienee hankalinta.

Perhepeti on hyvä, mutta yölliset maitobaarin availut voisin nyt alkaa hiljalleen jättää. Ja kun sänky muutenkin on välillä kuin yleinen kansanvaelluskohde niin edes pieni hetki unessa yksin oman peiton alla voisi tehdä terää. Katsotaan kuinka naisen käy.

Puutarhurin hommissa olen toistaiseksi ainakin onnistunut. Tomaatit, kurkut ja muut venyy valon lisääntyessä. Viljelykset valtaavat hiljalleen enemmän ja enemmän tilaa pöydiltä.

16 kommenttia:

  1. nerokas ja hieno katos! rohkeutta muutokseen; aika kaupitsee paitsi tavaran, lopulta myös uudet nukkumajärjestelyt.

    VastaaPoista
  2. Perhepeti on paras:D mutta äidinkin on hyvä saada joskus(!) oma yörauha tuumii mamma täällä...Voimia ja onnea kauniin verhon alla nukkuvalle.Olet uskomaton viherpeukalo huomaan♥

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi miten mahtava idea, tuo pyörän rengas! Taidan ottaa käyttöön jahka meillä jossain vaiheessa on se Pysyvä Koti. Näyttää tosi upealta.

    Toivottavasti sänkyyn siirtyminen sujuu hyvin. Meillä kävi isojen tyttöjen sänkyyn siirtymisen kanssa niin, että lapsi palasi siinä vaiheessa vanhempien makuuhuoneeseen nukkumaan, mutta se ei ollutkaan mitenkään ikävä juttu. Kyllä sitä äiti-ihminenkin unta tarvitsee!

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään tuosta pyöräideasta kovasti!! Hyvin keskitty:)
    Ja ihanasti vihertää kipoissasi! Minullakin,kaikkien kasvien ja kukkien tuhoajalla,on jo pieniä hentoja alkuja basilikassa ja porkkanassa ja salaatissa. Saas nähdä mitä niistä tulee:)

    VastaaPoista
  5. Kiva idea! "Yleinen kansanvaelluskohde" hihii, tiedän tunteen, vaikka mulla sinne vaeltaakin vain kaksi lasta.

    VastaaPoista
  6. Hieno idea! Teillä näyttää niiiin kivalta!

    Mullekin on ollut henkisesti hankalaa tuo yötisuttelun lopettelu. Ollaan sitten tehty niin, että olen siinä vaiheessa siirtynyt toiseen huoneen nukkumaan "pois haisemasta" vauvalle ja mies on silitellyt tai taputellut, jos vauva on herännyt. Hyvin on toiminut!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea tuo katos!
    Kyllä se pikkuinen sinne omaan sänkyyn tottuu ja ymmärrän hyvin halusi sulkea maitobaari yöllä. Omat lapset kun tissuttelivat vuoden verran yötä päivää, siis kaksoset, niin tuntui, etten nukkunut lainkaan.

    VastaaPoista
  8. Kerro sitten miten maitobaarin sulkeminen onnistui. Minä täällä vasta kerään tarmoa ja sisua samaa päätöstä varten. :)

    Toivottavasti Aurinko ymmärtää arvostaa noin nättiä sänkyä ja nukkuu siellä makoisasti!

    VastaaPoista
  9. Kaunis katos noista rakentui. :)

    Meillä on yritetty kerätä rohkeutta siirtää vauva perhepedistä omaan sänkyyn (jo näin pienenä!!!!), koska tuo tuntuu sellaiselta tyypiltä, että voisi siellä jopa suostua nukkumaan. Edellinenhän irtosi äidin kainalosta vasta melkein kolmevuotiaana. En mä kyllä ole varma raaskinko. Se tuhiseva mytty on vieressä niin ihana ja maitobaari on vielä pitkään öisin auki, jos vain asiakasta kiinnostaa...

    VastaaPoista
  10. Mahtava idea!
    Meillä pienin on paljon pienempi, mutta koetetaan kanssa siirtää nukkumaan alkuyö ainakin omassa kopassaan tuossa sängyn vieressä. Hiukan totuttelua sekä minulle että pienelle.

    VastaaPoista
  11. Kiva roikotin!

    Minä olen suunnitellut laittavani oman vanteeni tuonne kuistin kattoon. Ehti se melkein vuoden tossa keittiössä olla, mutta tykkään enemmin että kukka roikkuu sen paikalla.

    Millonhan sitä itse jaksaisi opettaa tuon pinnikseen...Alkuyöt nukkuu kyllä mutta sitten havahtuu kai etsimään mua. Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
  12. Kiva idea!
    Perhepeti ollut meilläkin.
    Pienin on jo 3v ja nukkuu mun kainalossa edelleen. Hänen pitäisi kyllä alkaa siirtymään mun kainalosta veljensä kainaloon.
    Meillä kun tyttö 8v ja poika 6v nukkuvat vierekkäin isossa sängyssä ja sinne mahtuisi vielä pikkuveikkakin. Ei mun lapset osaa nukkua yksin. Tyttö kyllä sanonut, että pitäisi varmaan joskus alkaa yksin nukkumaan...mut kun veikka on niin lämmin siinä vieressä. =)

    VastaaPoista
  13. Onpa hieno idea. Toivottelen Teille kaikille Hyvää Pääsiäistä.

    VastaaPoista
  14. Sinä se olet nero :) Tosi kaunis ja käytännöllinen ratkaisu.

    Oikein mahtavan iloista pääsiäistä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  15. heidi, hitaat kiireetApr 22, 2011 04:59 AM

    Keräilen rohkeutta ihan samaan juttuun. En usko, että se tulee olemaan millään muotoa helppoa, ja siksi olen näinkin pitkään lykännyt asiaa. Vaikka olen ollut todella väsynyt etenkin hammasaikaan, kun ei Aatto irroita suutaan tai kättään lainkaan tissitä. Puree ja kynsiikin sitä.

    En vaan voi uskoa, että Aatto edes viikossa oppisi olemaan syömättä öisin. Ja se on kyllä pitkä aika meille kaikille valvoa öitä. Olen vähän yrittänyt irroitella tissiä suusta "etukäteen", että osaisi vähän nukahtaa myös ilman tissiä. Mutta se ei onnistu. Ei, vaikka mulla olisi tuntikaupalla hermoja... Eikä aina edes ole.

    VastaaPoista
  16. Your plants are looking so good !

    VastaaPoista