Talventöröttäjä.

Nämä
päivät on olleet kauniita. Auringon kilossa on lämmin istua. Neulon joutaessani lapasia. Viikonloppuna huomattiin, ettei miehellä ole yksiäkään. Hukka on vienyt jokaisen, kumma kaveri. Onneksi on lankaa ja puikot. Palmikoita pyörittelen.

Vauva
on kasvanut paljon. Hän ei ole enää vaan vauva, vaan Aurinko kenellä on oma luonne, rytmi ja tavat. Omia juttuja. Murisemista, papapaata ja seisomisjuttuja. Ja heittelyjuttuja. Parasta puuhaa hänestä on se, kun edessä on joku laatikko tavaraa täynnä, minkä voi sitten heittelemällä tyhjentää. Nyt kirjoitan yhdellä kädellä, toiseen hän taputtaa. 8 kk neuvolassa tyttö oli 11040g ja 75cm.

Olen
muuten herkkä asioissa, mitä tulee lasten koon arvosteluun.  Tässä päivänä eräänäkin meinasi oikein kiehahtaa, kun Auringon isoa kokoa käytiin oikein kuorossa arvostelemaan.
Tiedättehän, että joillakin on tapana kommentoida vauvaa sanomalla, että ompas hän lihava, hyvin syönyt, miss makkara tai muuta sellaista. Minä en tykkää siitä!
Miksi vauvan painoa pitäisi sillä tavalla kommentoida, kun ei isoillekaan ihmisille niin sanota. En minä ainakaan sano kenellekään, että teillä on sitten leveä perä, vaikka olisi!
En tarkoita, etteikö voisi sanoa, että miten hyvin hän onkaan kasvanut, mutta se sellainen tyhjänpäiväinen nälviminen olisi hyvä jättää pois. Vauvat saavat olla sellaisia, kun ovat!
Joillekin on muuten sekin ihmetyksen aihe, että rintamaidolla ja kasvisruualla lapsi voi kasvaa +2 käyrillä!

Aamukävelyllä
nähtiin ensin kirppishai poikineen. Sitten varispariskunta. Liihotteleva lokki. Nälkäisiä sorsia. Ja pullukka varpunen. Naakka hyppi pää niin syvällä tyrnipensaassa, että ei siitä saanut kuvaa lainkaan.
Oman kolon pikkutirpatkin kotiutui. Ensimmäinen adventtikynttilä sytytettiin. Joulu tulee!

"Pa,pa."

 

Minusta
on tullut sellainen, että puen sellaiset vaatteet päälle, jotka tuntuu mukavilta.
Laitan sellaiset kengät jalkaan, jotka tuntuu hyvältä. Näyttää minusta hauskoilta.
Jonkun mielestä lapikkaat ei ole kaupunkikengät lainkaan. Minusta ovat. Ainakin pakkasella. Tarkenee ilman, että varpaat paleltuu.
Minusta on tullut sellainen, että viihdyn paremmin väljässä kuin ahtaassa. Tykkään enemmän muutamien ihmisten läsnäolosta, kuin väenpaljoudesta.
Pidän kuitenkin siitä tunteesta, että voin hukkua ihmismereen niin, että välttämättä kukaan muu kuin vieressä seisova ei tiedä kuka minä olen. Mutta taas toisaalta tykkään olla keskellä tyhjää melkein yksin. Voisin kuvitella asuvani saaressa.
Pidän siitä tunteesta, kun minun rakas pitää minua kädestä. Laittaa ehkä kätensä siitä lanteilleni tai olkapäälleni.
Se tunne on ihana, kun vauva nojaa päänsä minua vasten. Käpertyy kiinni.
Tuntuu hyvältä sanoa yhteen ääneen, että tämä paikka on kaunis ja se kahvila tyhmä kaikesta hehkutuksesta huolimatta.

*

Ennen
saunaa ripustetaan yhdessä jouluvalo ikkunaan samasta naulasta kuin viime vuonna. Etsitään sopivan mittainen jatkojohto. Mietitään, koska voitaisiin joulusiivota. Sitten saunotaan. Istutaan lauteilla kolmestaan vihreävalkoisen liinan päällä ja vauva läpsyttelee vettä kauhasta.
Yritän nukuttaa vauvan, mutta ei hän nukahda. Tullaan olohuoneeseen katsomaan valoa ikkunassa. Vauvaa osoittaa lamppua ja sanoo: "Pa, pa. Pa, pa." Se on vaikka, kuinka mones kerta tänään.
Sitten hän nousee seisomaan vasten pöytää.
Aurinko siis nauttii äidin ja isän jakamattomasta huomiosta. Isommat yökyläilee.

Porvoo oli hyvä tänäänkin. Ostin niin kauniin lahjapaperin, että sille on löydettävä kehys.

Parasta tänään!

- pakkanen, kymmenen on juuri hyvä
- punaposkipallerot. "Äiti, mun pokset on aika kylmät!"
- tämä kaupunki
- perjantai
- joulumieli, aion kohta patistaa T:n vinttiin hakemaan joulutavaralaatikot ja jotain virittelen paikoilleen
- joulukalenterisuunnitelmat, tänne ja lapsille

Ihanaa viikonloppua!

Päivät
kulkee varjosta aurinkoon.
Välillä itkettää, sitten naurattaa. Kunnes itkettää taas. Ja naurattaa.
Meillä on (pieniä) ongelmia huoneiden siistinä pysymisen kanssa ja sisarrakkauskin kukoistaa välillä vähän väärällä tavalla.
Mutta onneksi enemmän on niitä hetkiä, kun kaikki neljä puuhaa jotain omiaan muutaman neliön sisällä tyytyväisenä. Ja kun köllitään kaikki sohvalla läjässä saman peiton alla. Hengitetään samaa ilmaa.

Kotiäitinä pystyn seuraamaan hetkiä, olemaan läsnä ja katsomaan. Arvostan tätä hommaa valtavasti. Myös sitä, että rinnalla on ihminen, joka arvostaa ja mahdollistaa tämän. Että saan tehdä ja olla näin. Että voin purkaa kesken päivän ajatuksiani tekstiviestillä vaikka ja tiedän hänen lukevan ne. Ajattelevan siinä hetkessä meitä.
Tuntuu, että näiden omieni kanssa minä osaan ollakin.
Vieraat lapset voi olla hankalampia. Tai ei välttämättä vieraatkaan, mutta sellaiset tutut. Ei osaa lukea puolesta sanasta, katseesta tai vartalon asennosta.

Jotkut on kaikkien lapsien kanssa heti samalla viivalla. Minulta se ei onnistu. Eikä tarvitse. Niitäkin arvostan paljon, ketkä osaavat. Minusta taito olla lapsen kanssa on hieno. Taito olla ihmisten kanssa on hieno. Sillä sama se on, että onko ihmisellä mittaa 50, 100 vai 180 senttiä.

Tatti 
sai sukkansa. Minä viime yönä vähän paremmat unet. Nyt menen koettamaan, mikä on ensi yön saalis.
Että voikin ihminen olla väsynyt.

Kuvien

lisääminen onnistuu taas! 

Maalasin eurolla kirpparilta löytyneen enkelikellon valkoisella. Se on kaunis. Enkelikello on aivan ihana joulukoriste, mutta se messinkinen väri on vähän tökkinyt. Vaan ei enää.

Kokeilin punaista emalikattilaa puuron keitossa ja se oli parempi kuin mikään muu siihen hommaan. Ei tarttunut maito yhtään pohjaan ja muutenkin tuli hyvää, tein tosiaan kauramaidosta. Tuo oli sellainen joulun harjoituspuuro. Jouluksi pitää keittää varmaan 4 litran puuro, kun 2 litraa meni jo meidän sakilla niin nopeasti. 

Mustaviinimarjamerhu, riisipuuro ja kova ruisleipä oli oikein oiva lounas. Ja välipala koululaiselle.

Ihanaa torstaita!

Hups! Tallennustilasi loppui. Käytät 100 % valokuville varatusta 1 Gt:n kiintiöstä.


Edit:
Voitte kuvitella tähän jotain höpötystä kauramaitoon keitetystä riisipuurosta (eka kerta ja hyvää tuli!) ja valkoiseksi maalatusta enkelikellosta (kaunis!).


Niistä piti kirjoittamani, kuvien kanssa.

Pienet
tytöt on jo parempana. Tänään ei ole kummallakaan ollut kuumetta. Haitula kyllä on köllötellyt sohvalla täkin alla pitkin päivää.
Aurinkovauva sai eilen tiristettyä kuudennen hampaan läpi. Nyt näyttäisi siltä, että yhtään uutta ei ole hetkeen tulossa. Nenä on kuitenkin vielä vähän tukkoinen. Yötä vasten silppusin sipulia harsokankaaseen ja ripustin sängynrunkoon roikkumaan. Nukutaan sitten sipulinkatkussa, mutta perempi sekin kuin hyvin katkonaiset unet.

Minä 
olen nähnyt kummallisia unia. Vauvoista ja tortilloista. Olen lukenut ja kuullut kivoja vauva-uutisia ja lukenut Vivi-Ann Sjögrenin Meksikon päiväkirjoja. Ehkä ne selittää jotain. Yleensä eivät kyllä tule edellisen päivän ja illan tapahtumat samalla tavalla uniin. Kenties ne katkonaiset yöt selittää epänormaalit unetkin.
Voiko unet edes olla epänormaaleja? Kai ne on epänormaaleja silloin jos ne ei ole tyypillisiä minun unia?

Joululahjajuttuja
olen kehitellyt päässä ja puikoilla. Suuren inspiraation on tarjonnut ylimmässä kuvassakin vilahtava Sanna Vatasen Jämälanka-kirja. Se on yksi parhaista käsityökirjoista, mitä minulla on.
Paras käsityökirja on mielestäni sellainen, joka inspiroi valtavasti, vaikkei sieltä suoraan mitään tekisikään.
Ja ne kuvat tuossa kirjassa! Sami Repo on vaan kertakaikkisen loistava valokuvaaja. Oliviassakin olen niitä ihastellut.
Tuossa kirjassa on hauska virkatuista ympyröistä koottu hame, jota Haitula ihastelee jatkuvasti. "Milloin äiti teet mulle tuollasen?!" Yhden ympyrän virkkasin kyllä ja ompelin paikaksi mekkoon, johon oli tullut palkeenkieli jostain. Varmaan tarttunut joskus jonnekin. Vaan nyt tosiaan korjattu.

On ollut hyvä päivä.

Synttärit
on juhlittu tältä erää. Nyt hoivataan kuumeisia pieniä.

9.

Minusta
tuli äiti yhdeksän vuotta sitten. Päivääkään en vaihtaisi pois. Kyllä te tiedätte sen.
Kysyin tytöltä hänen tultua koulusta, että tuntuuko vanhalta. Hän nauroi ja sanoi, että pitää ehkä hommata rollaattori.
Valokuvissa hän on usein hyvin vakava, ei pidä kovin kuvattavana olemisesta.
Ei hän vakava ole noin muuten.

Vahva on ensimmäinen sana, joka nousee mieleen, kun hänestä puhutaan.
Meillä on erityinen suhde. Kun hän syntyi oli vain hän ja minä. T tuli elämäämme tytön ollessa reilun vuoden. Tyttö sai isin hetkessä.

Me ollaan onnellisia tästä kokonaisuudesta.

Haitula
harmitteli aamulla, että ei muistanut halata synttärityttöä. Tatti kiusasi isosiskoa, johon iso vastasi kulmia kohottaen, että ei kannattais, mä oon jo yheksän!
Vauva puolestaan on ollut vähän parka tänään. Ne hampaat. Kaksi puhkeamassa ylös, toinen saattoi jo puhjeta. Ei antanut koskea ikeniin.

Viikonloppu juhlitaan!

Päivä jolloin lumi tuli.

Lumi
tuli. Aamun pimeydessä koti näytti lumen vaikutuksesta melkein maagiselta. Vaelsin hiljaa ikkunoiden ääreen. Katsoin ulos. Koululainen valitti päänsärkyä sekä hammassärkyä. Eilen laitettiin uudet raudat, vanhojen mentyä rikki. Passitin tytön nukkumaan ja menin itsekin.

Päivällä 
ulkoiltiin räntäsateessa. Haitula kysyi, että eihän tämä nyt mene pois. Toivottavasti ei. Rakennettiin lumiukko (loskaukko). Se on kuulema lapsi. Silmät on lehdet. Kädet pienet oksat. Hattuakin lainasin sille, mutta vasta kuvan ottamisen jälkeen. Enkä antanut pitää kauan. Ilman tuli liian kylmä.
Kotona levitettiin sanomalehteä eteisen lattialle, ettei joka paikka kastuisi.

Viime
yönä kirjoitin Haitulan joululahjapakettiin runon okapista, joka lähti Pariisiin. Tänään kirjoitan jonkun toisen. Luulen, että taskurotat pääsevät hampaiden pesulle.
Olen suunnitellut joululahjoja. Virkkasin myös lumihiutaleen. Niitä tarvitsen vielä muutaman lisää.

Mies 
on työmatkalla ja lapset nukkuu. Voisi tehdä aika montaa.

Amarylis
puhkesi kukkaan eilen illalla. Pieni hortonomi onnistui harventamaan terälehden jo. Sen lisäksi, että hortonomi harventaa kukkia ja valloittaa olemuksellaan meitä joka päivä, hän oppi myös istumaan. Itse, ilman tukea!
Kuvassa eräs törötyshetki tältä päivältä. Kun minä tyhjensin astianpesukonetta ja siivosin keittiötä, hortonomi törötti lattialla ja maisteli desimittaa ja pientä kukkaruukkua. Koko perhe kikattelee ääneen vauvan uudelle taidolle!

Ps. Jouluun on 38 yötä. Minulla ei ole yhtään itsetehtyä lahjaa valmiina.

Aurinko
nousee polvilleen. Koko ajan. Oppi sen loppuviikosta ja nyt harjoittelee koko ajan.
Neljäs hammas puhkesi isänpäivänä. Lääkettä ei ole tarvinnut antaa ensimmäisten hampaiden puhkeamisen jälkeen. Hommasin silloin meripihkakorun hänen kaulaan, joku suositteli sitä kommenttilaatikossa. Kiitos kovasti sinulle! En tiedä onko nuo kaksi muuta hammasta olleet helpompi tehdä vai auttaako koru tosiaan.
Haluan uskoa, että meripihkakorusta on ollut hyötyä. Meripihkan sanotaan auttavan immuunijärjestelmää, vähentävän tulehduksia ja helpottavan hampaita tekevän lapsen oireita, nuhakuumetta, korva-, vatsa- sekä mahakipuja.

Isistä ja sukista asiaa.

Jos
olisin sukkien neuloja neuloisin isänpäiväksi sukat ja toisetkin. Ensimmäiset sukat antaisin omalle isille, toiset lasteni isille. Ensimmäinen mahdollisti minut, toinen minulle tärkeimmät. Noista jos mistä syistä sietäisi sukat saada!
Vaan en ole sukkien neuloja. Haluaisin kyllä olla. Siksipä puikoilla onkin nyt sukat. Tosin omiin jalkoihin. Jos onnistun tekemään itselleni muutamat niin sitten kokeilen sukittaa isitkin. Katsotaan, miten käy. Tavoitteet on korkealla, mutta ilman paineita mennään eteenpäin.

Hyvin
kaunis päivä tänään on ollut. Lempeä. Syksy on kaunis.
T sai lahjaksi villaisen rinkulahuivin. Sillä huivien neuloja minä kyllä olen. Lanka on Noron Kureyonia, puikot 4,5mm. Loin 230 silmukkaa ja neuloin kolme kerää aina oikein. Lopuksi ompelin päät yhteen.
Teen kyllä tuollaisen huivin itsellenikin. Joskus. Sitten, kun sukat (tai ainakin toinen) on neulottu.

*

Isänpäivän
iltana mietin, että oli kyllä huippua olla pikkutyttö ja saada mennä isin olkapäille. Sieltä näki kauas! Oli myös huippua kölliä isin luona käydessä isin kainalossa. Istua autossa etupenkillä ja käydä jossain limpparilla. Muistan aika monta isin autoa.
Muistan myös sen miten siistiä oli päästä rekan kyytiin, katsoa miten iso auto totteli isiä niin hienosti.

Olen onnellinen, että minulla on oma isi, vaikka me ei läheisiä ollakaan. Isi on kuitenkin aina isi.