Kuuhullun muistiinpanot.

Meillä
on parvekkeella yhä kanervat. Pystyyn kuolleet. Parvekelasissa linnunkakkaa. Melkein naapurissa on kaunis tiilitalo, sen parvekkeilla on jo kevät.
Kävin kolmessa kaupassa eikä yhdestäkään niistä löytynyt tarpeeksi isoja ruukkuja viherkasveille. En vaihtanut vieläkään multia.
Haitula ja Tatti juoksee kilpaa ovelle, kun postiluukku kolahtaa. Joskus minä menen avaamaan, kun postit ei mahdu luukusta sisään. Ovikellossa ja summerissa on sama ärsyttävä tärisevä ääni. Kova ääni. Eilen postista tuli pienimmän ristiäiskuvat. Kirjekuoren väri oli kuin meille tehty. Eikä Haitula olisi millään malttanut odottaa, että kuori avataan.

Aamulla 
mentiin tihkusateessa raitiovaunulla. Oli ajatus katsoa Kauppatoria, mutta viima vei sisätiloihin. Kamerakin jätettiin kotiin.
Minulla on suunnitelma ja siihen kuuluu lankaa. Sen toteutus aloitettiin hankkimalla se lanka.
Iltapäivällä Marimekolla oli vappuhattupaja Kampissa. Olin siellä tiimin kanssa. Jokainen sai hatun. Huomenna puetaan ne päähän ja tehdään jotain kivaa. Jos jaksetaan niin leivotaan munkkeja.

Viime
yönä valvotti. Se on se kuutamo.
Tämä äiti ja pienin nukahti iltapäivän puoli kuudelta sylikkäin sohvalle. Viime yö ja päivän riennot kai sai uuvahtamaan. Läjässä nukkuvat oli ikuistettu kameralla. Näin on käynyt ennenkin.

Hei 
vaan. Täällä asuu kuuhullu äiti, hyvin nukkuva isi ja lapset.
Ensi yönä aion nukkua. Vaadin silityksiä jos ei uni tule muuten. Silitykseen nukahdan aina.

Kevään ensimmäiset kukat.

Minulle
poimittiin tänään kevän ensimmäiset kukat. En edes tiedä noiden nimeä. Niiden nimet kyllä tiedän, ja unissanikin osaan, keneltä kukkaset sain. Talletin ne mustakantisen muistikirjan sivujen väliin. Kerroin samalla, että ei edellisen vaan sitä edellisen kirjan välissä on viime kesän kukat. Tatti lupasi poimia monet tämänkin kirjan väliin. Siksi, että muistaisin tämänkin kevään ja kesän. Aika ihana poika se on.

Voimaväri.

Oranssi
on se väri mihin en kyllästy kai koskaan. Kotona nälkäni täyttää olohuone, jota hallitsee oranssi sohva ja nojatuoli. Eilen olohuone sai pöydänkin. 50-luvun huonekalu istuu 50-luvun asuntoon paremmin kuin hyvin.
Tänään oranssia näkyy myös pienimmän bodyssä, minun hameessa ja hiuksissani. Oranssi taitaa olla voimavärini.

"Kaikki tietävät, että keltainen, oranssi ja punainen herättävät ajatuksia ilosta ja rikkaudesta."
Delacroix

Kesän
mekkohankinnat suoritettiin eilen vanhassa Herttoniemessä. Koko kaupunginosa oli yhtä kirpputoria ja meidän perhe pyöri sakean joukon jatkeena aamupäivän. Ei olisi voinut toivoa parempaa päivää, aurinkoa ja hyvää tuulta riitti.


Pienen kanssa elämä on aikalailla ihmettelyä yhä. Lähinnä se keskittyy kuitenkin niihin samoihin vanhoihin: voi miten ihana hän onkaan ja miten nopeasti hän kasvaa. Kuudes viikko alkoi jo!
Isoin tyttö odottaa kesälomaa kuin kuuta nousevaa, Tatti uhmaa entiseen tapaan ja Haitula viihdyttää meitä jutuillaan. Ja niin, on kyllä myös huomattu nyt sekin, että Haitulallakin on välillä kovin rankkaa. Tänään raukkaparka parkui kurjaa kohtaloaan vartin nojatuolin alla maaten. Huutokonsertti sai alkunsa siitä, kun kukaan muu ei halunnut kuunnella Mamma Mia-elokuvan soundtrackia namikat kaakossa. Aika rankkaa?

Piristys.

Huolimatta
tämän aamun hyvin aikaisesta herätyksestä (5:40) olo on ollut tänään mukavan pirteä. Olisiko osittain tuon uutukaisen raitamekkosen ansiota vai mukavien puuhien.
Perjantaina pyörähdin Marimekon ystävyysmyynneissä Herttoniemestä ja tuollainen raitainen piristys siellä minulle huuteli. Oli muuten mahtavan mukavaa saada joku ihan uusi vaate kaappiin! Suunnitelmissa oli ostaa ysmystä iloisen takkimekon kangasta, vaan sitä sieltä ei löytynyt, ei liion myöskään verhokankaita joita olisin ollut vailla. Verhokankaat löytyy varmaan jostain muualta ja takkimekkokangasta toivotaan kohdalle sitten syksyn ysmyissä.

Aurinkopäivä.

Vauva
on saanut nyt nimen. Juhla oli kaunis.
Juhlien jälkeen jokaisen olo oli hyvin raukea. Juhlan sankari nukahti isin syliin. Minä luin ajatusten kanssa kortit, katsoin vauvan lahjat ja kirjoitin ensimmäiset rivit vauvakirjaan, jossa muuten on aivan mahtava Matti Pikkujämsän kuvitus.

Oli ihana päivä! Kiitokset mukana olleille!

Pikkutyttöjen päivä.

Olin
unohtanut miten aikaa vievää ja päätä puurouttavaa on arki vauvan kanssa. Hän kyllä nukkuu öisin mukavia pätkiä ja minä saan myös nukuttua.
Päivisin nukkuu ja kun ei nuku niin viihtyy sylissä. Ei juuri muualla.
Minusta tuntuu, että en saa aikaiseksi mitään, mutta jotenkin en osaa edes stressata siitä. On tämä kuitenkin niin ihanaa. Tuntuu, että en saa mitään järkeviä sanojakaan aikaan. Saati lauseita. Puhuessakin unohtelen, mitä olin sanomassa.
Ehkä sitä väsymystä kuitenkin on.

Tänä aamuna nimipäiväsankari piti seuraa pikkusiskolle. Jutusteli ja lauleli ihahhaata. Juhlaa koko päivä. Nimipäiväsankarin lisäksi vauva täytti kuukauden. Lauantaina hän saa nimen.

Synttäripoika.

Viisi 
vuotta sitten oli vaan pieni syntymästä turvoksissa oleva pikkupoika, joka tarttui ahnaasti rintaan ja sai sydämen läikähtelemään. Joka muutti perheen rakenteen kerta heitolla. Olikin äiti, isi, tyttö ja poika. 4700g ja 56 cm, suurta iloa ja rakkautta. Ihmetyksestä huolimatta.

Tänään
oli hemmetin pahantuulinen kakara, joka uhmasi. Lähti pihalla juoksemaan karkuun eikä pysähtynyt, vaikka komensin.
Uhkasi purra minua nenästä jos vielä käsken siivoamaan huonetta (jätti kuitenkin purematta ja siivosi). Lounaalla mietti, että taasko tätä keittoa ja pitäiskö äiti tätä mun tukkaa leikata, vaikka toisaalta tahtoisinkin pitkän.
Ja sitten kohta, että oonko mä oikeesti jo viis? Onko siitä mun syntymästä oikeesti jo viis vuotta? Kynä kädessä keskittyneesti piirtäen omaa kuvaa ja kirjoittaen nimeään.
22,5 kg ja 120cm, suurta iloa ja rakkautta. Uhmasta huolimatta.

Illalla
viimeisenä hali äidille. Hyvää yötä. Mä rakastan sua.

Niin mäkin sua. Onnea Tatti Tuisku!

Lista asioista.

Joulukuussa
kirjoitin neljän kohdan toivelistan. 50% toiveista toteutui joulukuussa ja toinen mokoma odottelee. Niin, joululahjaksi sain morttelin ja silloin toivottu muistikirjakin on viimeisillä sivuillaan. Nahkaiset tai mokkaiset sormikkaat roikkuu yhä hankintalistalla ja valkoinen sohvakin kummittelee vaan takaraivossa.

Tämän päivän lista alla.

- haluaisin löytää kaupasta tulppaaneja kuihtuneiden tilalle.
- toivoisin, että maailmalla olevat ystävät pääsisivät kotiin. On ihan eri asia joutua perumaan matka, kun jäädä matkan päälle. Tiedoksi siis Israeliin, Turkkiin ja Yhdysvaltoihin, teitä mietitään täällä ja toivotaan, että pääsisitte kotiin!
- suunnittelin, että olisi korkea aika opetella kuuntelemaan radiota.
- haluaisin maalata.
- tahtoisin piirtää eri maiden lippuja, opetella samalla kenelle mikäkin kuuluu ja mikä on pääkaupunki.

"Nämä illat lapsen kanssa. Tuo olento, joka koko ajan muuttuu ja itsenäistyy ja jolle minun on määrä käydä tarpeettomaksi. Miksi vasta sitten jälkeen päin käsittäisin, että oli hyvin onnellinen se palaamaton aika, jolloin olin tarpeellinen."

Nuo sanat on kirjoittanut muistiin Kyllikki Villa. Yritän ottaa oppia noista jokaisesta lauseesta ja muistaa. Tämä on pieni hetki. Tästä on pidettävä tiukasti kiinni ja jaksettava nähdä itkujen ja mahanpurujen aikaan myös se valo, jota lapset ympärilleni levittävät.
Nämä on kauniita aikoja. Jokaisesta päivästä, kun saisi edes murusen talletettua syvimpiin muistoihin.

3 viikkoa jo!

Vauva
on kolmiviikkoinen.
Hän kasvaa rintamaidolla. Viime tiistaina oli 4695g ja 56 cm, samankokoinen kuin isoveli syntyessään. Leuan alle on tullut maitomakkara ja masukin on komeasti pyöristynyt. Viime viikolla meni yksi päivä tankatessa maitovarastoja vastaamaan tarpeita ja tänään ollut ilmassa hieman samaa. Pieniä pätkiä unta, sitten maitoa lisää. On hyvä tietää, että nämä tiheät imut on ihan normaali juttu. Ei pidä säikähtää tai ruveta miettimään riittääkö maito.
Hän käyttää kestovaippoja. Neulomani villahousut ovat siis päässeet käyttöön ja toimineet moitteetta. Yhtään harsoa en ole vaipaksi taitellut, ollaan käytetty sisävaippoja villahousujen kanssa pääosin.

Hän
valloittaa sydämiä. Saa ympärillä olevat kallistelemaan päätään ja huokailemaan. Lässyttelemään. Vauva on ihmeellinen ja ihana! Joka ikinen  päivä.
Isoveli ja -siskot sanoo kuorossa voi kun se on söpö ja äiti hyrisee tyytyväisyyttään.

Kevätsadetta odotellessa.

Ulkona
on niin pölyistä, että hetkessä alkaa särkeä päätä. Vetää tukkoon.

Viime yönä näin unta, että ystävä oli muuttanut värikylläisen, boheemin, kotinsa linjakkaaksi ja mustaksi. Kaikkialla oli tyhjää. Olen ihmetellyt unta pitkin päivää.

Puut ovat alastomia. Katujen varret täynnä moskaa talven jäljiltä. Tuntuu uskomattomalta, että sen kaiken alta puskee uusi kesä. Vihreys, versot, kukat ja ruohikko. Värit.
Lasken päiviä. Tiistaina kotikatu pestään harmaudesta. Sadekin voisi auttaa. Alkaisi vähän vihertää ja hengittäminen olisi helpompaa.
Edellisen yön unta en aio enää miettiä. Ensi yönä näen jonkun toisen.

Karhuemo
on kömpinyt luolastaan kevään innoittamana. Hän tekee pieniä huomioita: Kaupunki on kaunis, pölyinen ja hyvin koirankakkainen.
Kotona emo istuu suuren ikkunan alle ihmetellen aurinkoa. Siristäen silmiään. Verhoja hän ei vedä kiinni. Kylpyhuoneessa kuivuu pestyt kengät.
Vauva jatkaa uniaan vaunuissa, niissä isin vanhoissa.

Karhuemon oli hyvä ulkona karhuisin ja karhunpentujen kanssa. Ei pelottanut niin kuin yksin.

Täällä
on aika uninen fiilis. Hommat seisoo ja pölypallot juoksee.
Haitula on nukkunut kolmena päivänä parin tunnin päiväunet. Minä olen hyvällä omallatunnolla turvautunut ystävääni tietokoneeseen noina hetkinä ja laittanut Tatin ja isomman tytön tuijottamaan jotain elokuvaa. Kömpinyt itse vauvan ja Haitulan viereen.
Pieni vie hurjasti aikaa, olin unohtanut.
Sitä tämä elämä nyt suurimmaksi osaksi on. Syötän, vaihdan vaippaa ja nukutan pientä. Sitten homma alkaa alusta. Ja sitten on nämä illan pimeät hetket, kun muut nukkuu ja minä varastan hetken itselleni. En nuku ihan vielä. Valvon tovin, että jaksan paremmin. Vielä muutama rivi muistikirjaan ja puikoille. Sitten unta. Ja vaikka pää onkin puuroinen huomaan hymyileväni tällekin.
Ei varmaan kannata alkaa miettiä, missä välissä synttäreille ja ristiäisiin leipoisi. Kai se sopiva rako jostain tulee?

Raitahuivi jämälangoista
Lanka: Araucanian Nature Cotton
Puikot: 5 mm
Muuta: Raitoja on ihan ihanaa neuloa! Ja nyt on mieskin kevät-asustettu. Ilmeisesti ihan mieluinen huivi, heti puki kaulaansa, kun tuli töistä. Seuraavaksi puikoille jotain muuta kuin puuvillaa...

Juhlasuma.

Täällä
aletaan hiljalleen valmistautua juhlaputkeen. Puolentoista viikon päästä juhlitaan viisi vuotiasta Tattia ja sitä seuraavana viikonloppuna perheen pienin saa nimen (joka muuten taidettiin viimein saada päätettyä). Eilisen ohjelmassa oli synttärikutsujen vääntäminen, nyt mietintämyssyssä kastekutsut. Ei ole helppoa, kun on päättänyt käyttää vaan kotoa löytyviä materiaaleja. Synttärikutsuista onneksi tuli ihan Tatin näköiset!
Ideoita kutsuihin olen vilkuillut netistä. Riikan loistava Paperiliitin-blogi on ainakin näiden kutsujen inspiraationlähde. Kiitos Riikalle!

Olen
jumissa. Neulon vyyhdin toisensa perään tuota ihanaa puuvillaa. Kaivan kaappien jätköistä jämälankakerätkin. Teen miehelle raidallisen keväthuivin. Suunnittelen seuraavia.
Tänään väsyttää. Isommat makaavat ringissä tyttöjen huoneen lattialla piirustuspapereiden ja liitujen kanssa. Tarinoivat ja piirtävät kuvia. Isoin toimii kirjurina. Kun tarinat ovat valmiit tulevat luokseni ja kertovat ne minulle. Näyttävät kuvat.
Isoin puhuu selkeästi ja heiluttaa vasentaa jalkaansa lukemisensa tahdissa. Tatti hukuttaa itsensä paperin taa ja kertoo omansa hyvin pienellä äänellä. Hymyilee ja kun hän päättää Haitula jatkaa samaan hengenvetoon. Hänen tarina alkaa sanoilla tänä vuonna. Mahtipontista.

Mies tuli töistä kotiin, taidan kömpiä vauvan viereen. Väsyttää. Pitäisi malttaa illalla ajoissa nukkumaan. Saisi se aurinkokin näyttäytyä.

Reissutyttö
on palannut! Rautatie-asemalla odotti hymysuinen matkaaja. Laukut oli pullollaan pikkuserkulta saatuja leluja ja likapyykkiä. Pesukone laulamaan ja leikit pyörimään. Lapsi on väsynyt ja laukkujen purkaminen on kuulemma tylsintä kotiinpaluussa.
Väsynyt tai ei, silti niin ihanaa, että hän on takaisin! Tiimi on kasassa taas ja huomenna alkaa arki.

Keltainen ja sumuinen päivä.

Tänään
heräsin aamulla rupattelemaan pienen kanssa nukahtaakseni pian uudestaan. Herätessäni taisin olla vähän kiukkuinen. Söin yksin aamupalaa ja purin hammasta. Nielaisin kiukunmuruset ja lopun päivää olin hyvän tuulinen. Pistetään väärällä jalalla nousemisen syyksi mokoma.
Tytöt köllötteli sängyllä vierekkäin. Haitulalla taitaa olla sinisimmät silmät, mitä olen koskaan nähnyt. Tyyne-tyttö oppi yöllä syömään tuttia. Imeä tarvitsee, mutta rinta ei koko ajan kelpaa. Sieltä kun tulee sitä maitoakin.
Matkustettiin autolla Porvooseen. Neuloin miehen hattua ja perillä istuin valmiiseen ruokapöytään. Jälkiruuaksi oli anopin tekemää mämmijäätelöä. Oli ihan hyvää, mutta lisää en ottanut. Haitula ja Tatti otti.
Haitula antoi Vaarille piirtämänsä pääsiäisnoidan, se laitettiin pääsiäisaskartelujen ja -korttien viereen tuvan seinälle.

Nyt väsyttää. Huomenna aion herätä oikealla jalalla. Isoin tyttö palaa illalla junalla kotiin.

Lankalauantaina...

...olen
pitänyt muistikirjan auki. Miettinyt värejä ja lankoja. Neulonut liikenevät välit ruskeaa keväthattua, saanut sen valmiiksi ja aloittanut heti perään samanlaista keltaisesta langasta miehelle.
Olen syönyt rahkapullaa, pashapullaa ja korvapuustia. Miehen tekemiä pinaattilettuja, perunamuussia ja valkokastiketta. Puuroa auringonkukan siemenillä. Ihmetellyt, miksi syödessä tulee huono olo, vaikkei syö edes paljon.
Olen oppinut vähän vauvahieronnasta ja puhunut ainakin vauvojen värikylvystä, keittiöremontista, ystävistä.
Ennen noita todettiin Tirpanan kanssa, että Tyyne-tyttönen on herännyt vastasyntyneisyydestä. Neiti tillottaa silmät selällään pidempiä aikoja ja suu liikkuu. Välillä sieltä kuuluu hiljainen gää, gää. Ja toisena hetkenä wyääh, wyääh - huomattavasti suuremmalla äänellä.
Maidon matka masuun on pitkä ja evästä riittää, ilmeisesti se saa wyääht aikaan. Onneksi ovat menneet nopsaan ohi. Kunnon pierut ja röyhtäisyt auttaa.
Tässä vaan mietin, että aika kummallista on tämä äidin elämä. Moni juttu on mielessä ja kuitenkin hyvin usein sitä päätyy miettimään ja juttelemaan noita suoleen liittyviä. Jos ei omiaan niin sitten vauvan.

Pääsiäinen tuntuu hyvin pitkältä. Ja ihan kivalta.

Keväthuivi.

Kevät 
on täällä. Minulla uusi huivi. Se on neulottu Araucanian Nature Cottonista 5mm puikoilla. Kolme vyyhtiä meni.
Parvekkeella odottaa miehen vanhat vaunut pienintä. Ehkä jo tänään ulkoillaan. Pieni hetki.
Isoin tyttö lähti eilen pääsiäisen viettoon Savon suuntaan. Ensimmäinen kerta, kun hän matkusti ilman minua tai isiä. Jännitys kareili ilmassa. En vaan osaa sanoa ketä jännitti eniten. Häntä, minua vai miestä. Tänä aamuna juteltiin puhelimessa. Kerrottiin, mitä aiotaan tehdä. Olen mahdottoman iloinen, että hänen oli mahdollista päästä lomalle. Me muut ollaan kotona. Pesäillään.
Hiljalleen alkaa kyllä olla sellainen seurankipeä olo, ehkä joku voisi tulla kylään.