29.9.2010

Aamupuuhia.




Aamulla
maattiin sängyssä pitkään. Sitten oli niin kova nälkä, että oli pakko mennä syömään. Oven takana kolkutteli huoltoyhtiön äijät, jotka tarkisteli pattereiden termostaatteja. Minä olin unohtanut koko homman. Yövaatteissa otin heidät vastaan.
Kysäisin myös haisuvessasta. Ongelmaa on kuulema ollut muillakin. Soitan isännöitsijälle.

Laitoin
amaryliksen sipulit veteen imemään vettä juuriinsa. Illalla tai huomenna istutan multaan ja toivon, että jouluna minulla on sitten kolme kukkivaa ihailtavanani. Ensimmäisen kerran kokeilen kasvattaa itse joulukukat. Sipulit ohjeineen hankin Hyötykasviyhdistyksen Alku ja Juuri puodista.
Joulu on pukkaamassa ajatuksissa vähän korkeammalle muutenkin. Olen hankkinut muutaman lahjan (käytettynä) ja pistänyt pakettiin. Jospa olisin tänä vuonna ajoissa. Myös joulukalenteriin on muutama pieni juttu hankittuna. Kerrankin jotain ennen marraskuuta.

9 kommenttia:

  1. Mullakin on jo vähän ollut joulu mielessä, pitäisi hakea siskolta ompelukone lainaan ja ommella valmiiksi lapsen joulukalenteri. Joitakin juttuja (kaikki käytettyjä, siskojeni vanhoja ja jotain kirpparilta) siihen on ollut jemmassa jo kohta vuoden kun viime jouluksi ei viitsitty vielä kalenteria laittaa, mutta nyt muuton jäljiltä se jemmalaatikko taitaa olla jossain hukassa. Kyllä se varmaan löytyy.

    Nuo amarylliksen sipulit näyttävät aivan mahdottoman kauniilta, aloin itsekin miettiä pitäisikö kokeilla kasvattaa sipulista asti, mutta en kyllä saa ikinä mitään pysymään hengissä, niitä valmiiksi ostettujakaan. Kiva nähdä sitten, miten hienot joulukukat sinulla tulee!

    VastaaPoista
  2. Myös minä alan heräillä noihin jouluisiin ajatuksiin. Se on niin ihanaa aikaa, että sitä alkaa odottaa heti kun illat pitenevät ja pimenevät.

    VastaaPoista
  3. Minä huusin huutonetistä pikkulegoja ja nukkekodin tavaroita joulukalenteriin. Myös muutaman vaatteen olen hommannut. E:lle Mini Rodinin panda t-paidan, koska ensi kesäksi on vain 2 sopivaa t-paitaa ja A:lle liian son sieni-puseron Me&I:sta. Päätin että muut lahjat heille saavat olla sitten isovanhempien ostamat kun viime vuonna kävi taas niin, että olivat hankkineet enemmän kuin piti. Jos nyt kirpparilta jotain sattuu eteen niin pistän pakettiin.
    Vaikeinta on ostaa Antille. Menee varmaan luomusukka-kalsari-linjalle :)

    Voi että, minäkin haluisin kasvattaa omat ryllikset!

    VastaaPoista
  4. Ei Me&I:ta kun Me&Mamasta!

    VastaaPoista
  5. Amaryllikset ovat kyllä ihania. Minulla olisi viime vuotiset sipulit tallessa, mutta epäilen vahvasti kykyäni saada ne uusiksi kukkaan. Sittenkin, vaikka olen saanut ohjeet kokeneilta amarylliksen uudelleenkasvattajilta. Saatan joutua sipulikauppaan minäkin.

    Joulua olen muutenkin vasta ajatellut. Lapsi haluaisi taas joulukalenterikirjan, jollaisen tein pari vuotta sitten. En ole ihan varma, jaksanko. Noita pikkutilpehörejä kyllä voisi alkaa vähitellen katsella. Kiitokset muistutuksesta.

    VastaaPoista
  6. Apua,hyvä kun puhuit joulukalenterista! Päätin viime jouluna että tänä jouluna teen lapselle joulukalenterin ja tosiaan,sitähän voisi jo pikkuhiljaa alkaa kokoamaan..
    Ja muutenkin,lahjoja voisi jo vähän miettiä ja pohtia,jos kerrankin ajoissa:)

    VastaaPoista
  7. Myös täällä on jo joulu ollut mielessä - lahjaideointia on tehty ja jotain lahjojakin jo valmistumassa.

    VastaaPoista
  8. apua joulu! en suostu suomaan sille vielä ajatustakaan.

    haisuvessa on kurja juttu. toivottavasti syy löytyy ja hajut poistuu.

    VastaaPoista
  9. Nuo amaryllikset näyttää minusta ihan jäätelöpalloilta tuossa ekassa kuvassa. Minäkin olen yrittänyt miettiä joululahjoja, jotain kaikille samaa, niin pääsisis helpolla, inhoan sitä että joutuu viime hetkellä kiireessä jotakin keksimään.

    VastaaPoista