hetkiä veneessäkin oli illat. Kun ympärillä hiljeni. Kynä suhisi paperia vasten. Lokikirjan sivuille kirjattiin kulunut päivä. Joku kävi yöuinnilla. Ripusti uimavaatteet kuivumaan.
Kuu kumotti pronssisena.
Tänä
iltana olen kuunnellut hiljaista kotia ja seurannut tarinaa.
On hyvä olla turvassa. Niin minä ajattelen. Että on hyvä, kun on perhe ja turva. Niillä rakennetaan.
On hyvä, että Jussi on kuokkinut suonsa ja Akseli taistelunsa taistellut.
Niin. En haluaisi olla Koskelan naisia, vaikka miten vahvoja ovatkin. Raskaita aikoja ne oli.
Vaan hyvä noita tarinoita on katsoa ja lukea toisinaan. Ei pääse realismi unohtumaan, lomasta huolimatta.
kaunista käsialaa. liian harvoin tulee kirjoitettua käsin. kaunolla, liekö enää osaisinkaan..
VastaaPoistaAivan upeita aina nämä sinun kuvasi. Ihaillen katselen ja lueskelen blogiasi.
VastaaPoistaHyvää kesän jatkoa!
Kauniilla käsialalla kirjoitat.
VastaaPoistaLuin juuri sodan jaloissa elävistä ihmisistä kertovan kirjan. Se tuli uniin ja päiviin, ja tietoisuus siitä ettei ole mitään sotatilaa tuntui äkkiä Suurelta Onnelta. Se on vaan meille niin itsestäänselvyys.
Koskettavasta kirjoitat. Niin se on, minä olen kamala nostalgikko, mutten todellakaan haluaisi palata menneisyyteen ja olla Koskelan nainen. En sitten millään.
VastaaPoistaJa mikä rauha näissä kuvissakin. Kesäilta on niin kaunis. Ai että, kun pääsisi saareen ja veneeseen.
Mirka: Minusta käsin on kiva kirjoittaa. Mutta oman käsialani kauneudesta olen montaa mieltä. Kaunolla saan vaan kirjoitettua nopeiten ja mullahan on kirjoituspuuhissa aina melkoinen hoppu. Että pysyy ajatus kasassa on kirjoitettava nopsaan ajattelematta enempiä.
VastaaPoistaSari: Voi kiitos! :)
Liivia: Sepä siinä. Ei saisi olla itsestäänselvyys, ei missään nimessä. Pitää muistaa menneisyys.
Kirjailijatar: Nostalgikko täälläkin. Välillä haaveilen, että pääsisin hetkeksi vaikka 20-luvulle, mutta sitten taas herään, että olisiko se kuitenkaan hyväksi. Tälläiselle juppiajankasvatille.
Se on kyllä maailman paras kirja. Kertoo meidän historiaa ihmisen näkökulmasta, helppoa ei todella ole ollut ja vähästä ovat olleet tyytyväisiä, ainkin sen oloisia. Kauheinta mielestäni on, kun sota vie Elinan pojat. Miten siinä voi raskaan arjen keskellä enää mistään iloita?
VastaaPoista