Aion
istua nyt hetken ja neuloa. Kohta käyn laittamassa leivän uuniin, tuoretta aamuksi. Ehkä iltapalaksikin. Nostan jalat ylös, turvottaa.
Aamulla kävin kirpputorilla. Lunta oli tullut taas yön aikana lisää. Kuljin hitaasti ja hengittelin aamuista Helsinkiä ihan rauhassa.
Löysin kuvassa näkyvien vauvan vaatteiden lisäksi huopikkaita lapsille. Miehelle kirjan. Vaan en vieläkään niitä juomalaseja joita kaipailisin kovasti, täytynee poiketa alakerran vanhan tavaran kaupassa.
Iltapäivällä oltiin uimahallissa Haitulan kanssa.
Helmikuu
alkaa sillä, että puoliso lentää työmatkalle Saksaan. Tatti pakataan tiistaina Mummun ja Vaarin luo kyläilemään. Tyttöporukka saa siis pitää kodin pystyssä keskenään.
Näillä eväillä, ja sillä tuoreella leivällä, uuteen viikkoon ja kuuhun.
31.1.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania löytöjä! Olen kaipaillut kirpparille aarrejahtiin, mutta en ole jaksanut.. jotenkin voimaton olo. Ja nyt alkoi tehdä mieli tuoretta leipää!
VastaaPoistanams, tuoretta leipää.. iloa helmikuuhun!
VastaaPoistaTäälläkin oli lunta tullut paljon yön aikana, aivan hämmästyin.
VastaaPoistaMinun kirpparinälkäni on taas hetkeksi tyydytetty, lauantain kirpparikierroksen ansiosta. Vaan pian se taas iskee, sen verran hyvin itseni tunnen. Täällä kaupungin takana ei ole oikein kirpparia, niin silloin täytyy turvautua huuto.nettiin.
Ihania vauvanvaatteita, pirteän värisiä.
Kuulostaa mukavalta! :) Kivaa helmikuun alkua!
VastaaPoistaHyvää uutta kuuta sinne ja voimia arkeen tyttöjen kesken.Aika ihanalta kyllä kuulostaa...
VastaaPoistaHuippulöytöjä! Itse en ole aikoihin ehtinyt kirpparille...Mutta olen sentään menossa viikon päästä myymään.
VastaaPoistaTsemppiä viikkoon pienemmällä porukalla. Itse olen huomannut, että talossa on niin paljon rauhallisempaa, kun muutama on poissa, että ihan sielu lepää... =)
VastaaPoistaKivoja kirppisostoksia!
Siirryin juuri uuteen kuuhun ruisleivällä ja pukeutuneena! Saa yöpukupäiväasuyhdistelmät jäädä lopullisesti tammikuuhun.
VastaaPoistaMukavia ostoksia olet taas tehnyt. Niin ja ajatella. Ensi kuussa teitä on kuusi.
VastaaPoistaKivoja löytöjä! Leipä kuulostaa hyvältä, pitäisi itsekin joskus taas ryhtyä leipomispuuhiin...
VastaaPoistaNam, ihania värejä vaatteissa! Ja huopikkaitakin! Onnekas.
VastaaPoistaTsemppiä loppurutistukseen mahan kanssa! Mulla alkaa nyt tulemaan näitä vaivoja..Pitkänmatkan kävelyt on vähän niin ja näin, noustessa supistaa ja pistää mahaan. Nyt siis 30+3.
outi: Minulle nuo kirpparit on sellainen henkireikä, tykkään tosi paljon kuljeskella ihan kaikessa rauhassa ja katsella ympärille.
VastaaPoistaMirka: Leipä oli hyvää, söin jo iltapalaksi.
Solen: Minäkin monesti katselen huuto.netissä, mutta harvemmin tulee huudettua mitään.
Miina: Muakva päivä oli ja viime yönäkin nukutti hyvin, edellisenä valvotti.
aurinko ja kuu: Jospa en olisi ihan raato sitten, kun mies palaa, kun yksi on yksi ipana vähemmän vahdittavan.
jarna: Minä kanssa mietin, että pitäisikö varata kirppispöytä vielä ennen vauvan syntymää, on taas tavaraa kertynyt.
Nonna: Olen kyllä superonnellinen, että miehen vanhemmat ottaa pojan luokseen, helpottaa minun arkea ihan hirmuisesti! Ja mikä parasta on poikakin ihan innoissaan.
Liivia: Ruisleipä ja helmikuu kuullostaa mukavalta!
Tirpana: Niin, ensi kuussa (jos Taisto ei vaan heittäydy yliaikaiseksi) meitä tosiaan on kuusi. Hurjaa. Äsken oli kesä ja kaksi viivaa raskaustestissä.
Paperisydän: Minä tein superhelpon leivän, joka syntyi tosi nopeasti!
minja: Huopikkaat oli kyllä huippujuttu, just edellisenä päivänä Tatti oli kysellyt, että miksi isommalla tytöllä on huopikkaat ja hänellä ei. Nyt hän siis sai omansa. Illalla hyppeli huopikkaat jalassa ja kertoi olevansa tonttu :)
Mitään hirveän pitkiä matkoja en minkään enää jaksa ja vauhti on aika verkkaista, mutta onneksi ei ole kiirusta mihinkään. Mihinkään bussiin tai ratikkaan ei kyllä enää tule juostua :D Toivottavasti sun mahanipistelyt ei äidy pahemmaksi.
Uuteen kuuhun kuulostaa minun korvissani kivalta, ihan kuin alkaisi joku uusi aikakausi. Olet tehnyt kivoja löytöjä :) Miksen minä nykyään ehdi ikinä kirpputorille?? Minusta on kyllä mukava, kun tulee lisää lunta, kunhan pakkanen pysyisi aisoissa.
VastaaPoistaKauniita kirpparilöytöjä!
VastaaPoistaElätte ihanaa odotuksen aikaa, mukavia päiviä ja hyviä vointeja.
VastaaPoistaItse tehty leipä kuulosti niin hyvältä=)
Tuore leipä kuulostaa hyvältä. Saako olla utelias tai siis aionkin olla utelias ja kysyä, millä kirpputoreilta yleensä teet parhaimmat löydöt? Kaipaisin vinkkiä, kun taas sinnepäin Suomea pian taas matkaamme.
VastaaPoistaMinun puoliskoiseni lähti helmikuun alkajaisiksi työmatkalle Eestiin. Tässä sylissä nukkuu kuumeinen kuopus ja yläkerrassa kaksi, onneksi jo tervehtynyttä vanhempaa tyttöstä. Päivän hiljainen hetki.
Kirjailijatar: Kyllähän kuun alku onkin tietynlainen uuden alku.
VastaaPoistaAnniP: Kiitos.
Katariina's Living: Ei ole itsetehtyä leipää parempaa, huomenna taas samat puuhat.
Sirisan: Tykkään eniten Jäähallin kirpputorista, seuraavat kirpparit siellä on 20. ja 21.2. Valtterissa käyn silloin tällöin, mutta siellä on minusta liikaa jobbareita, hirveesti sakkia muutenkin. Ja kesällä sitten Hietsussa.