Juhlat.

Eiliset

juhlat olivat onnistuneet. Keijukaisprinsessa Haitulan unelma täyttyi, kun paketista kuoriutui ponitalo ja isompi neiti iloitsi kahdesta uudesta pelistä.

Juhlien hauskimmaksi ohjelmanumeroksi muodostui mielestäni valikoiduille vieraille esitetty hyvin mielenkiintoinen teatteriesitys Taikametsä ja luonto lumottu, jossa Tatti esitti kiveä, yrittäen pysyä paikallaan Haitulan liihoitellessa suurissa keijukaissiivissään ympäriinsä. Isompi neiti oli ottanut ohjaajan ja kuiskaajan roolin. Jalan polkemiselta ei säästytty tässäkään produktiossa, näyttelijöiden ja ohjaajan mielipiteet tuntuivat eroavan toisistaan liikaa varsinkin esityksen loppumetreillä. Vaan hauskaa oli kaikesta huolimatta ja järjestelyt hoidettu erittäin mallikkaasti.

Jääkaappi notkuu yhä juhlien tarjoiluista. Vaan tämän päivän lounas ja välipalakin oli hoidettu eilisen eväillä. Omaksi suosikiksi juhlien tarjoiluista nousi Mustalaisruhtinattaren taivaskakku, jonka ohje löytyy Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla- kirjasta. Suosittelen myös kyseisen kirjan jouluruokaohjeita enemmän kuin lämpimästi!

Mukavaa maanantaita!

Joulun

odotus on virallisesti alkanut. Adventtikalenterin ensimmäinen luukku on avattu. Kynttilä sytytetty laulaen samalla kuorossa koko perhe Nyt sytytämme kynttilän.

Tatti laskee päiviä jouluun, minä myös. Ehdinkö saada valmiiksi kaiken, mitä tahtoisin lahjaksi antaa?

Tänään en kuitenkaan mieti joululahjoja, vaan tyttöjen juhlia. Isompi on yhdeksän päivää yli kahdeksan vuotias ja Haitula kymmenen päivää vajaa kolme. Aika rientää.

Nyt taikinakulhojen ääreen.

Vaihtokaupat.

Harrastettiin

Main kanssa hieman oravannahkakauppoja. Minä sain ihastuttavia pussukoita ja Mai neulomiani tiskirättejä. Rätit on neulottu Dropsin Parisista, 4mm puikoilla.

Mukava katsoa auringonvalossa otettuja kuvia. Tänään on niin harmaata ja sataa.

Eilen

illalla tein pieniä kirjomisharjoituksia samalla, kun katsottiin tytön synttäreiden kunniaksi elokuvaa yömyöhään ja syötiin karkkia.

Aamulla kuljin perheen kanssa kodin lähiympäristössä ja harjoittelin näkemään yksityiskohtia. Mies huomasi hienoimman, maahan pudonneet lehdet olivat petinä kaunein näkemäni liukuvärjäys.

Nyt takassa palaa tuli ja minä rauhoitun lauantai-iltaan.

Linnat.

Viikko

sitten rakennettiin linnoja. Kierrätykseen menossa olleet pahvit saivat uuden elämän prinssessojen ja ritareiden linnoina. Haitula kaivoi pikkusälälaatikosta muovisia Disneyn prinsessoja omaansa, mutta Tatti on sitä mieltä, että itse rakennettuun linnaan pitäisi tehdä itse ritaritkin.

Avunpyyntö siis: Miten askartelen nelivuotiaan kanssa ritareita minikoossa? Tai mistä voisi mahdollisesti saada pieniä ritarifiguureja? On se nimittäin kurjaa, kun noin hieno linna seisoo ilman asukkaita. Lehdissäkin kirjoitetaan suurien asuntojen vähyydestä...

Kuviin joutuivat myös Tampereen messujen lankalöydöt. Vyyhti Manosin Silk blendiä ja pari kerää Kauhavan kangasaitan Pampulaa.

Minulla on...

...tänään kahdeksan vuotias tytär. Onnellinen saa olla, jokaisesta yhdessä eletystä päivästä. Koetusta hetkestä.

Lasten syntymäpäivät vetää hiljaiseksi, saa pohtimaan menneitä ja miettimään tulevia.

Mitä toivon hänelle. Onnea, terveyttä ja rohkeutta olla oma itsensä.

Täällä

on tänään harmaata. Puiston takaa pilkottava meri on samanvärinen kuin raskaana alhaalla roikkuva taivas. Puissa on samat värit kuin kirpputorilta löytyneessä napittomassa neuleessa. Sen vedän nyt päälle. Kuljen puiston halki ja istun lasten kanssa jonoon. Tämä on rokotuspäivä.

*

Taiston liikkeet tuntuvat navan kohdalla. Kun istun paikalleni ja ajattelen häntä alkavat liikkeet.

Me keskustellaan hiljaa toisillemme. Hän liikkuu, minä painan käden vatsalleni ja ajattelen. Neljä kuukautta on lyhyt aika.

Valitut palat.

Tähän

muuttoon on osana kuulunut myös työhuoneesta luopuminen. Ei tuntunut järkevältä pitää sitä enää, kun koti on melkein toisella puolella kaupunkia. Haikeaa se on kyllä ollut, kantaa tavaroita toisesta olohuoneesta pois. Jättää osa sinne kuuluvista muistoista niiden seinien sisään.

Työhuoneelle

kannettiin laatikoittain kaikenlaista Mummolta jäänyttä tavaraa keväällä ja nyt oikeastaan olen vasta käynyt niitä kunnolla läpi.

Kummallista, miten jotkut tietyt asiat nousevat silmien eteen niin voimakkaana jonakin todella pienenä hetkenä.

Niin kuin tänään, kun otin Mummon nappirasian käteeni ja aloin käydä sitä läpi. Jotkut napit ja nippelit, mitä laatikossa oli muistan todella selvästi lapsuudestani.

Muistan, miten olen nostanut laatikon ompelupöydän päällä olevalta hyllyltä ja alkanut lajitella nappeja. Laatikkojen vieressä olevat hyllyt oli peitetty punavalkoisella hyllypaperilla tai vastaavalla. Kumpa muistaisin tarkemmin! Napit laitoin väreittäin ja kokojensa mukaan pieniin kasoihin. Silloin niitä oli enemmän kuin nyt.

Se tuoksu, mikä tuossa laatikossa silloin lapsuudessani oli on kuitenkin, vuosien saatossa, hävinnyt. Ehkä se kuului siihen paikkaan.

Mummolla oli kolme muuta kotia viimeisinä vuosinaan. Ehkä ne ovat imeneet nappilaatikosta lapsuusaikani tuoksumuistot.

Nappilaatikossa oli paljon muutakin kuin nappeja. Löysin siltä useita vyön ja kellon solkia. 12 klemmaria, vetoketjujen osia, rintaliivien hakasia. Pienen avaimen Made in England-tekstillä sekä ruotsalaisen kolikon vuodelta 1973. Ompelukoneen puolan ja neulan ruusukoristeella.

Nappeja oli monen monta kourallista, vaan harvoja oli useampi kuin yksi. Saati sitten sellaista määrää, mitä voisi käyttää jossain isommassa työssä.

Kenties

laatikko olikin Mummolle vaan sellainen paikka, mihin nostetaan yksinäisenä ajelehtivat napit ja muut. Ehkä järjestelemällä napit tuohon laatikkoon yhteen Mummo purki jollakin tavalla viimeisien vuosiensa yksinäisyyttä...

Yksinäisenä ajelehtinut nappi on saanut toisista samanmoisista kaipaamaansa seuraa. Sellaista seuraa Mummokin kaipasi.

Voisin.

Voisin

yrittää tehdä tänä iltana muutakin kuin istua sohvalla. Voisin sytyttää kynttilät ja lakaista parvekkeen lattian. Laittaa pyykkiä kuivumaan ja lisää koneeseen. Siirtää kaapin päälle kasvaneen vaatepinon kaappiin. Voisin lähteä kauppaan. Voisin virkata jotain tai neuloa. Lukea tai katsoa vaikka jakson tai pari Gilmoren tyttöjä.

Voisin

myös iloita jo siitä, mitä kaikkea kivaa tänään on tehty. Ollaan oltu ulkona (ihana pikkupakkanen). Syöty ulkona lounasta. Ostettu valkoista akryylimaalia ja synttärikutsupohjia. Levitetty pöydän suojaksi sanomalehteä ja askarreltu ritareille ja prinsessoille linnat vessapaperirullista, maitopurkeista ja muista paperiroskaksi kelpaavista.

Lisäksi voin iloita siitäkin, että pinna ei ole tänään palanut totaalisesti vielä yhtään, vaikka lapsoset armaat välillä hieman kinasteleekin. Ja huomenna taidan mennä yökylään ja lauantaina lähteä Tampereelle messumatkalle (autossa on muuten tilaa jos joku kaipaa lauantaina kyytiä Tampereelle, paluukyytikin onnistuu sunnuntaina.)

Raitaliivi.

Aurinko

kurkistaa pilvien raosta. Haitula ja Tatti rakentaa legoista autoja. Yhdessä mietitään, että voitaisiin syödä. Porkkanapapukeitto on valmiina.

Kesälomallani

neuloin tuon liivin. Jokunen viikko sitten sain ommeltua siihen pari viimeistä nappia ja tänään se oli ensimmäistä kertaa päällä. Kertoo aikalailla tavastani neuloa, uppoudun työhön täysillä, mutta valmistuttuaan se saattaa unohtua pitkäksikin aikaa hengariin. Tai sitten ne langanpäät odottaa päättelyään. Mutta ei se mitään. Tänä aamuna oli sellainen olo, että jotain vaaleanpunaistakin voisin pukea päälle. Lankana tuossa liivissä on käytetty kaapista löytyneitä kaksinkertaisena, Graffitia lukuunottamatta. 8 puikoilla taisin neuloa.

Oli

neuvolakin aamulla, otin nyt sen sikainfluessarokotteen. Rokotuskohta on arka, mutta muuten olo on ihan normaali.

Uusi terveydenhoitaja vaahtosi huonosta hemoglobiinistani ja tenttasi ruokatottumuksista.

"Ai ei mitään lihaa!"

"Juu, ei."

Mietin sitä vaan, että jollain esikoistaan odottavalla olisi voinut olla tukalakin olo siinä ristikuulustelussa ja päivittelyssä. Minä kuuntelin, mutta osa meni kyllä ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Taiston sydän löi 140 kertaa minuutissa ja kohtukin tuntui kuulema hyvältä. Painon nousu sai minut melkein pyörtymään, vaan pitää lohduttautua sillä, että on nuo ylimääräiset ennenkin imettäessä lähteneet.

Joulukuu alkaa sitten sokerirasituskokeella. Sen siitä saa, kun synnyttää isoja lapsia.

Marraskuussa.

Laskevan

auringon väri on kaunein. Tumman keltainen ja oranssi. Nopea. Marraskuu tuntuu hyvältä. Lämpimältä ja kotoisalta.

Olohuoneen seinälle riisuttiin koristeeksi vanha joustinpatja. Se on ihana.

Tämä on jo neljäs marraskuu kahdeksan vuoden sisällä, kun odotan vauvaa. Odotusaikaa tämä minulle on monellakin tavalla. Odotan vatsassa kasvavaa vauvaa, kaikkia niitä päiviä, kun opin hiljaisella tavalla hänestä jotain uutta.

Eilen saimme tietää vauvan sukupuolen rakenneultrassa ja tänään Taisto on liikkunut hurjasti. Soitin aamulla Haikaranpesään, että tahtoisin sinne jälleen synnyttämään. Ei onneksi esteitä sille.

Nautin tästä keskiraskaudesta suunnattomasti, olo on niin mukavan pyöreä ja pehmeä. Ja vaan välillä väsyttää.

Vauvan lisäksi odotan joulua. Odotan sitä ihan valtavasti, vaan paineita en aio ottaa. Lahjatehdas on jo käynnistynyt.

Oli kummitusjuhlat...

...ja paikalle saapuivat ainakin kolme kummitusta. Muutama hirviö, pieni paholainenkin. Noitia, vamppyyri. Lohikäärmevauva ja peikko. Lepakko, kissa ja kissakeijuprinsessa oli täällä myös. Meillä oli mukavat juhlat. Seuraavia odotellessa...