Pusuja (ja sänkypissejä.)

Meillä

oli viime viikonloppuna vieraita. Vieraiden (lapsenvahtien) nelikuinen karvapallo nimeltään Kita valloitti ainakin lapset. Minustakin kaveri oli aika kiva. Sopivan kokoinen ja uskoikin ihan hyvin. Niin kuin:

Älä pure kiikunjalkaa.

Juu, en pure en... Mut sänkyyn kyllä pissin.

Minä luulin, että näitä sänkypissejä siivotaan vaan kuivaksi opettelevien lasten jäljiltä. Mutta näin sitä naista taas viedään. Älä luule, mitä et tiedä.

Erehdyin myös kovasti luulemaan, että Metallica on kovien äijien musaa, mutta aikalailla tuo minutkin tempaisi mukaan. Enter Sandmania on kuunneltu keikan jälkeenkin. Tää on hieno tunne olla yhtä Metallica-familyä ;)

Hippityttö hardrock-festareille.

Nämä

jalat suuntaavat nyt Poriin. Sonisphere-festareille.

Osaan laulaa yhtä Metallican biisiä mukana, mutta ei kai sitä keikkakokemukseen tarvitakaan täydellistä musiikin tuntemusta. Otankin reissun siltä kannalta, että näen kavereita ja saan viettää aikaa miehen kanssa.

Hauskaa viikonloppua, voikaa hyvin!

Linssin läpi.

Eilen

illalla laitoin taikinan kohoamaan. Yömyöhään paistelin ja sitten lämpöisenä syötiin sitä miehen kanssa. Aamupalaksi otti koko perhe. Ja on muuten hyvää. Ohje löytyi Himalaisen blogista. Rakkautta, oliiveja ja timjamia kirja pääsi kuvaan ihanien kuviensa takia. Eikä niissä kirjan ruuissakaan mitään vikaa ole. Mysli on loistavaa! Kokeilkaa jos saatte kirjan jostain käsiinne.

Isompi

tyttö oli kulkenut aamulla kamera kaulassaan ja ottanut valokuvia. Ikkunoista, seinäkellosta, siskostaan, veljestään. Isistä ja minusta, kun nukuin. Vessanovesta ja kukkaruukusta, jossa on alkanut kasvaa sieniä.

Tämä hortonomi nostaa kätensä ilmaan tämän johdosta. En ole kyllä mitään kummempia sille kukalle tehnyt. Kastellut silloin, kun olen sattunut muistamaan. Ehkä kukka ja sieni elää symbioosissa.

Niin kivoja oli muutamat kuvat, että teillekin ne näytän. Viimeiset on isomman neitini otoksia. Linssin läpi on ihan hyvä katsoa maailmaa.

Huomaan

muuten kesän ja loman vaikutuksen tuossa isoimmassa tytössäni kaikista selkeimmin. Hän kulkee rennommin. Kasvaa kohisten. On pelkkää kättä ja jalkaa. Nauttii hetkistään ihan toisella tavalla kuin kouluvuoden aikana. Ei tirise samalla tavalla, polkee vähemmän jalkaa ja eikä ole niin jäärä kuin normaalisti. Vahvaluontoiseksi häntä on myös kutsuttu.

Hyvin selvästi näen, miten suuri merkitys pitkällä lomalla on. Hän elää sitä aikaa nyt, mitä aikuisena muistellaan ihanina lapsuuden kesinä.

Koulua ja sen mukana tuomia asioita ei onneksi vielä tarvitse miettiä. Sehän alkaa vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Nyt on hyvä näin.

Hyvä kesä.

Kesäkukkia.

Muistan

lukeneeni joskus jostain, että naiset ja tytöt piirtää kukkia paljon. Kaikkialle. Koepapereiden kulmiin. Muistikirjoihin, servietteihin, kalentereihin. Tunnistin itseni noista sanoista silloin ja tunnistan yhä.

Mustakantisen kirjan sivuille on tullut suttailtua kaikenlaisia kukantapaisia lähiaikoina. Ei niistä varmaan mitään tiettyjä lajeja tunnista, mutta ne saavatkin olla mielikuvituskukkasia. Niitä on mukava piirtää tussilla ja sitten maalata.

Viime päivinä olen säännöllisin väliajoin tarttunut penaaleihin, puikkokoteloon, mustaan nappirasiaan. Mustakantiseen kirjaan ja luonnoslehtiöön.

Kirjojakin on tullut selailtua. Lisäksi olen löytänyt levyhyllystä levyn, jota jaksan kuunnella uudelleen ja uudelleen. The Cardigans; Long Gone Before Daylight.

Oma loma teki selvästi hyvää. Jos nyt jaksaisi tarttua arkeen.

Suklaamuffinssipäivä.

Koska

minusta juhliminen on mukavaa laitoin pienet kekkerit pystyyn. Tein salaattia ja leivoin muffinsseja. Laulamaan en vielä ole ainakaan innostunut, mutta saa tietää minkälaisia veisuja tulee hoilailtua sokerihumalassa myöhemmin tänään. Muffinssit nimittäin onnistuivat ihan yli odotusten, joten kyllä niitä varmaan toinen (ja kolmas ja neljäs) tulee illan mittaan syötyä.

Ihanaa nimipäivää kaikille tänään ja tällä viikolla juhliville!

Suklaamuffinsit

100g voita tai margariinia

2 kananmunaa

2,5 dl sokeria

1 dl maustamatonta jugurttia

4 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaota

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 levy suklaata

Sekoita kananmunat ja sokeri puuhaarukalla. Lisää sekaan pehmeä voi ja jugurtti. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sekoita. Lado muffinssivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Pionit.

Keijukaistenpuistossa.

En

ole tainnut olla koskaan yksin yötä kotona. Viime yönä olin melkein yksin. Minulla oli vain koiratovereita seurana. Luin yömyöhään ja karvanaamat tunkeutuivat minua vasten nukkumaan. Aamulla työnsivät märät kuononsa vasten naamaani ja pyysivät ulos.

Tehtiin aamukävely Keijukaistenpuiston läpi.

Näin vain kolme keijua. Niitä pitäisi olla neljä, mutta olen aiemminkin huomannut, että yksi niistä on arvaamattomampi. Ei näyttäydy helposti. Pitää osata katsoa oikein ylös löytääkseen sen.

Kotiin tultua heikotti. Ei pitäisi kulkea pää kohti taivaita.

Olen

antanut luvan ottaa tämän hetken niin kuin se tulee. Minuutin, tunnin, vuorokauden. Minulla on nyt oma loma. Ja kun kysytään, mitä aion tehdä en osaa vastata. Jos vaan olen. Annan itseni painua harmaan päivän melankolisuuteen jos huvittaa, ja jos ei niin keksin jotain muuta. Joka tapauksessa aion nauttia tästä hiljaisuudesta tavallani.

Sitten kuuntelen Maija Vilkkumaan Hiuksissa hiekkaa sadannen kerran.

Sielunmaisema.

Ohrapelto,

hiekkatie ja sen pientareilla kasvavat kurjenkellot, punaapilat ja ohdakkeet. Koivut ja etelään kurottautuva mänty kankaalla.

Kevyt tuoksu, jonka tunnistaa heti kohdatessaan. Se on keskikesän tuoksu. Tältä on täytynyt tuoksua ennenkin. Aina. Ei sitä voi vetää keuhkoja täyteen niin kuin maustetta. Se on paras ensi nuuhkaisulla kunnes laimenee. Sekoittuu ajatuksiin.

Maantiet ja bussipysäkit kuuluvat sielunmaisemaan myös. Tie mahdollistaa vaihtelun.

Se on myös hiljaisuutta, ja ennen kaikkea mahdollisuutta tarttua siihen. Avata silmänsä ja katsoa ympärilleen.

Ladon katto putoaa seinien sisään, heinäpellolla loikkii rusakko. Heinäsirkka sirittää.

Täydellisessä maisemassa järvi ja mäet sekametsineen olisivat lähellä.

Perjantaikiukku.

Suutuin

heti, kun heräsin. Sain tekstiviestin, joka sai raivostumaan. Murisin turhia aamuärinöitä jokaiselle kunnes älysin purkaantua ihan kunnolla. Tiristä, murista ja polkea jalkaa. Nyt on aika kiva olo. Taisi olla hyvä kiukuta kunnolla.

Nuuhkuttelen basilikaa, silitän lankakerää. Olen hetken isomman tytön kanssa kahdestaan. Aion kirjoittaa muutaman sanan, pakata ja suunnata viikonlopun viettoon Porvooseen. Mukaan pakkaan ainakin neuleen, kynää ja paperia. Kesäkirjan, jota luen herkutellen.

Viikonloppuiloa!

Erään neuleen tarina.

Sain

Naistenpäivänä lankakauppaan eksyessäni mieheltä jalon lahjan. Hän lupasi nähkääs maksaa ostokseni. Pyörin ja hyörin lankahyllyjen välissä kunnes olin tehnyt valintani. Kassan kautta kotiin mukanani lähti violettia bambusekoitetta ja paksua ruskeaa villasekoitetta. Tarjouslankoja kaikki!

Lankakaupasta autoon palatessa koettiin pienoisia kauhun (ja huonon vanhemmuuden) hetkiä, kun vuokraauton varashälytin oli pamahtanut päälle hetken poissaolomme aikana. Kaksi lankakauppaa välttelevää ipanaa olivat autossa silmät kauhusta selällään, kun miehen ja Haitulan kanssa palailtiin takaisin.

"Mä vaan huusin Aapelille, että älä liiku. Jos nimittäin liikkuu niin se hälyytin alkaa huutaa ihan sikakovaa!"

Miehen kännykkäkin oli tietysti autossa ja vuokrafirmasta olivat soitelleet, että onkohan se auto oikeasti varastettu vai ei.

Eipä ollut varastettu ei. Lapset vaan vältteli lankakauppaa ja auton ovet lukittiin lähtötohinassa.

Tärykalvojakin koettelevaa voi olla siis tämä äidin neuleharrastaminen. Ei kukaan mistään liiketunnistimella toimivista varashälyyttimistä ikinä ole minulle maininnut! Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Äiti sai lankaa ja lapsien kuulo säilyi. Ja jotain oleellista vuokra-autoista opittiin myös!

Säikähdyksen jälkeen räkätettiin koko sakki vedet silmissä. Oikeasti vaan meille voi käydä näin autoillessa!

Violetit

langat hyppäsivät puikoille hyvin pian Naistenpäivän episodin jälkeen ja taisi olla huhti- tai toukokuuta, kun tämä neule valmistui. Lupasin Tirpanalle kuitenkin olla esittelemättä omaani täällä blogissa ennen kuin hänen oma vastaava olisi valmis. Ja nyt se on. Ja tässä minun.

Pikkujakku

Ohje: Suuri Käsityölehti 03/09

Lanka: Austermann Bambou Soft, 250g. Jotta mallin olisi tästä langasta saanut neulottua täysin ohjeen mukaan olisi lankaa pitänyt olla kerä enemmän.

Puikot: 4mm (?) ja koukku 3,5mm (?)

Fiilis: Aika kiva. Reunat kyllä rullaantuu höyryttelyistä ja reunavirkkauksista huolimatta koko ajan. Mutta uskon, että jahka säät viilenevät nähdään tätäkin vaatekappaletta ylläni, rullareunoista huolimatta.

8 am ->

Rakastan

näitä venyineitä aamuja.

Aamuja jolloin aamupalaksi syödään kymmenen pintaan pannukakkua.

Ennen nousemista, kukkapeiton alla, jutustellaan kevyitä. Ja mikäli huvittaa niin voi torkkua. Lasten junarata leikkejä ja kinasteluja kuunnellaan unen läpi. Pitää niiden itsekin selvittää kinojaan.

Kirjoittaa mustakantiseen kirjaan aamun ajatuksia. Piirrellä kukkasia. Miettiä kevyitä kesäjuttuja. Saankohan ihan oman loman ensi viikolla muutamaksi päiväksi. Sitten kysyä sitä ihan ääneen vieressä tuhisevalta.

Lukea Kesäkirjasta kirjasta sivu tai pari. Lukekaa tekin se! Sen on kirjoittanut Tove Jansson. Se on kirja, joka saa lumoutumaan aina uudestaan. Ihmettelemään kirjoittajan tarkkanäköisyyttä ja pieniä havaintoja joita lukiessa nyökyttelee hiljalleen päätään. Mumisee. Niin se on. Hyvä, että tuollaisesta suhteesta ja paikasta on kirjoittanut juuri hän.

"Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty, he olivat kylätietä kulkiessaan tulleet laidunhaan kohdalle ja pysähtyivät sitä katsomaan. Oli hyvin kuuma, tie oli valkoinen ja halkeili, ja ojanpientarella olivat kaikkien kasvien lehdet pölyssä. He menivät hakaan ja kävivät ruohikolle istumaan, se oli korkeaa eikä lainkaan pölyistä, siinä kasvoi kurjenkelloja, kissankäpäliä ja voikukkia."

Kesäkirja, Tove Jansson.

Suomentanut Kristiina Kivivuori.

Kaktusbaktus.

Neuloin

kaktuksen värisen baktuksen.

Markan blogissa oli viime viikolla kuva mokomasta ja minä aloin heti samana iltana neulomaan omaani. Inspiroiduin! Eilen aamupalan aikaan se valmistui. Tänään leikkasin langanpätkät pois ja sutaisin kaulaan.

On se ihana. Tälläiset yksinkertaiset neuleet ovat niitä kaikista parhaita.

Värinsäkin puolesta huivi upposi vaatekaappiini kuin kuuma veitsi voihin. Ei vaan ole vihreän voittanutta! Kuvissa vilahtaa myös kirpputorilta jokunen aika sitten löytynyt vihreä Elle-laukku ja sitten ihan toisen tyylinen Eloan limenvihreä olkalaukku, joka on ilostuttanut päiviäni jo pidempään. Mihinkään näistä tuskin kyllästyy.

Baktus

Ohje: Srikkeliseltä

Lanka: Colinette Iona (70% wool, 15% kid mohair, 15% luxury silk)

Puikot: 5 mm pyöröt

Fiilikset: Teen toisenkin ohuemmasta langasta!

Viikonloppu.

Oli

hyvä päästä kotoa pois. Kotona suru ui luokseni aika helposti. Siis toisiin maisemiin.

On vietetty synttäreitä, syöty mansikoita, saunottu ja uitu japapanilaistyyppisessä kylpylässä. Juteltu ja neulottu aamuyöhön. Ja sitten aamulla herättyämme jatkettu koko päivä samaan tahtiin.

Iltapäivällä Aurinko ja kuu teki hennalla koristuksia oikeaan jalkaani ja vasempaan käteeni. Kyllä hippitytön taas kelpaa.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

*

Suru

tulee. Takavasemmalta. Liian yllättäen.

Ne on yksittäisiä hetkiä. Kun luen kirjaa. Kuuntelen laulua. Kirjoitan sanoja. Sanamuoto muistuttaa toisesta.

Minun suru on yhtä kuin ikävä. Tuulenpuuskana tuleva hetki, joka saa kiikkumaan vinossa omalla painollani. Kunnes hartiat lysähtävät ja tulee kyyneleet.

Miten paljon surullisen pää painaakaan.

Olen

antanut näiden hetkien tulla. Jälkeenpäin muistan ympärillä olevan valon. Sen millä tavalla minua halataan.

Miten Haitula katsoo pää kallellaan, kun äiti itkee. Minä yritän ryhdistäytyä ja kyynelten seasta kertoa, että äitillä on kaikki hyvin.

Otan tytön syliin, silittelen.

On kaikki ihan hyvin. Äitillä on vaan niin kova ikävä.

Muistatko, kun oltiin hautajaisissa. Kun isomummo haudattiin.

Mummo on kuollut. Kuollut eikä hän tule enää takaisin.

Äitillä on niin kova ikävä.

Suruni. Se kulkee mukana joka päivä.

Vauva.

Eilen

sain ihmetellä uuden elämän ihmettä. Sylissä köllötteli kai tunnin jos toisenkin pieni ihminen. Muutaman viikon ikäinen lapsi. Tummatukkainen tyttö.

Voi niitä pieniä käsiä. Vauvan ilmeitä ja asentoja. Unihymyjä. En kyllästy koskaan vastasyntyneisiin.

Nautin muutenkin ystävien siirtolapuutarhamökin tunnelmasta. Lasin takana olevasta sateesta, lämpimästä tunnelmasta.

Kotimatkasta osa juostiin raparperin lehtien alla. Maljakkoon tuotiin pioneja.

Illalla aloin neulomaan uutta huivia.

Keltaiset kädet.

Ostin

sipulinkuorilla värjättyä villalankaa Turun keskiaikamarkkinoilta reilu viikko sitten. Ihastuin täydelliseen keltasen sävyyn.

Eilen kotimatkalla heitin vyyhdin jalkojeni ympärille ja aloin keriä. Hetken päästä huomasin, miten marjapuuronpunaisissa housuissani oli keltaiset rannut. Ja käteni oli myös suloisen kellertävät. Toisista paikoista enemmän, toisista vähemmän. Kuskina istunut puoliskokin ihmetteli, miten paljon lanka värjää...

Aloin siinä sitten kuitenkin neuloa. Jotain pientä ja aivotonta. Eihän yhdestä kerästä paljoa irtoa. Mutta jotain kuitenkin. Matkalla syntyi tuollaiset käsien lämmittimet. Aika kivat kaikessa yksinkertaisuudessaan. Olivat äsken jo kädessä, kun palelsi niin paljon. Se on tämä Suomen kesä.

Yritin neuloa jotain pääasiaakin langasta. Pantaa tai Calorimetryä. Ei tullut hyvä. Taidan purkaa pois ja keksiä myöhemmin jotain muuta. Ja ehkä on parempi muutenkin, etten työnnä voimakkaasti värjäävää asiaa päähäni. Keltaisen sävyinen tukka assosioituu aika voimakkaasti epäonnistuneeseen blondaukseen.

Pitää

pestä nuo lämmittimet nyt ihan heti ja hinkata kädet juuriharjalla. Myös valkoista tietokoneen näppistä voisi yrittää puhdistaa. E, t , u , i, a , s , ä , v ja n ovat aika värjääntyneitä.

Niin ja sitten voisi myös toivoa, että ilma lämpiäisi sen verran, että ihan vielä noille lämmittimille ei tulisi aktiivistä käyttöä.

Mummon

hautajaiset olivat pienet ja kauniit. Ikävää itkin. Ja muiden surua.

Mummon on nyt hyvä olla. Se on tärkeintä.

Minun elämässäni on kääntynyt uusi lehti.