Hippi ja rauhanturvaaja vapaalla.

Meillä
oli tänään lapsivapaata. Vaari haki aamulla ipanat ja huristeli tiehensä. Me miehen kanssa suunnattiin nenät Kaisaniemeen Maailma kylässä festareille.
Katseltiin, syötiin kamerunilaista ruokaa ja testattiin pois lähtiessä sovittelijatyyppimme. Kuluva vuosi on nimetty kansainväliseksi sovittelun teemavuodeksi. Minun paperissa oli viitteitä rauhanturvaajaan ja hippiin, mutta jälkimmäinen peittosi kuitenkin selvästi. Miehellä tulokset oli päin vastaiset. Jälleen siis huomattiin, miten erilaisuudessamme täydennämme toisiamme ;)

"Olet sovittelijatyypiltäsi... Hippi
Rakastat rauhaa ja inhoat konflikteja. Olet luonteeltasi leppoinen ja uskot, että kunnon halaus voi kirkastaa kurjimmankin päivän.
Sovittelijana olet kuunteleva ja empaattinen. Parantamisen varaa olisi kuitenkin tehokkuudessa, kaikki ongelmat kun eivät ratkea kupposella teetä ja sympatiaa."







































Kaisaniemen
keikauksen jälkeen paineltiin kesän ensimmäisille jätskeille Kaivarin rantaan. Aurinko paistoi, kesäsade kulki yli ja jäätelö oli mahdottoman hyvää.
Kahdestaan oli ihana olla.
Näillä eväillä jaksaa uuteen viikkoon. Vielä viimeiset rutistukset ja sitten alkaa minun ja lapsien loma!

Aika tavallinen perjantai.

Heräsin
aamulla yhdessä isomman tytön kanssa. Puin hänet, tein aamupalan, pesin hampaat ja saatoin ovelle. Perään hihkaisin ne perinteiset: Hyvää koulupäivää, mee varovasti ja reippaasti bussille, ettet vaan myöhästy!
Sitten painuin takaisin sänkyyn ja hetkessä nukuin taas. Normaalisti en kyllä todellakaan saa nukkua enää sen jälkeen, kun isompi tyttö lähtee, mutta tänään oli mies kotona viettämässä vapaapäivää.
Heräsin lopulta vasta puoli yhdeltätoista ja vetelehdin sen jälkeenkin sängyssä, vaikka kuinka kauan. Mistähän sitä unta riittääkin? Tätä alituista vetämättömyyttä? Hemoglobiinit on kyllä taas mahdottoman matalalla, saattaa vaikuttaa asiaan.

Iltapäivällä mentiin koko kööri tyttöä koululle vastaan. Aloin hiljalleen heräillä.
Käveltiin Koffin puiston läpi Hietsun torille ja pientä kirpparikiertelyä siinä. Löytyi Hullun hauska lintukirja ja minulle mahtava Nanson Lempivaate, jota katselin jo viime syksynä sillä silmällä. Minusta tuo kuosi on ihana!
Sitten Ruoholahteen ja Verkkokauppa.comiin. Sieltä olisi aikeissa hankkia seuraava tietokone. Olen ihan orpo, kun oma hyvin palvellut HP-läppäri siirtyi tietokoneiden taivaaseen. Lopullisesti.
Onko jollain kokemuksia iMacista, 24"? Sellaiseen nimittäin iskin silmäni.

Jos minulla olisi puutarha...

...siellä olisi portteja. Puusta rakennettuja ja luonnon omia. Polkuja ja portaita.
Siellä olisi yrttitarha, joka olisi rajattu vanhoilla tiilillä. Siinä kasvaisi ainakin ruohosipulia, persiljaa, tilliä ja lipstikkaa. Sitten basilikaa, oreganoa ja timjamia. Minttua ja sitruunamelissaa.
Kasvimaa, jossa perunaa ja sipulia. Kesäkurpitsaa, herneitä ja papuja. Salaattia. Kukkakaalia. Haalareihin puettu heinähattuinen linnunpelätin.
Kesäkeittiö ja siellä lyhtyjä. Penkkejä ja vilttejä. Elävää tulta, että viileälläkin säällä tarkenisi.
Olisi keinu tai useampi. Yksi voisi olla pajusta väännetty.
Mustaviinimarjapensaita, karviaisia ja vanhoja omenapuita siellä olisi myös. Omenapuun oksaan ripustaisin amppelissa kukkasia.
Ruukuissa ympäri puutarhaa olisi pelakuita ja siellä käveltäisiin varpasiltaan. Toisinaan kumisaappaissa.














Nyt
minulla on parveke ei puutarhaa. Parveke on pieni ja varjoisa. Olen kuitenkin istuttanut parvekelaatikkoon pelakuita. Muutaman marketan ja orvokkeja.
Keittiössä valoisalla apupöydällä tilaa valtaavat minttu ja basilika. Sitruunamelissa ei oikein jaksa kasvaa. Ruohosipuli on ruukussaan vinossa, ei selvästi jaksa kurotaa itseään enempää valoon.








































Puutarhakirjoja
selailen ja lueskelen toisinaan. Haaveilen niiden kanssa ja ehkä opinkin jotain. Edes vähän.
Tämän hetkiset suosikit ovat Madeleine Appelgrenin ja Ann Linbdbergin Biodynaaminen puutarha sekä Catherine Woramin ja Matyn Coxin Puutarhapuuhia lasten kanssa.
Varsinkin ensin mainitussa on ihanat kuvat ja paljon tietoa siitä, miten biodynaamisilla menetelmillä saa puutarhansa voimaan hyvin. Kirjan kantava lause on mielestäni puutarhan mukana pysyminen. Puutarhaa ei pidä koskaan unohtaa ja sen mukana pitää elää. Katsomalla, kokemalla ja huolta pitämällä.

Puutarhapuuhia lasten kanssa tarjoaa puolestaan ihan toisenlaisen perspektiivin. Vinkkejä, kuinka lapset saa viihtymään puutahassa. Millaisia pieniä juttuja lapset voivat ohjattuna puuhata. Sopii oikein mainiosti siis luettavaksi meillekin, jotka eivät omista sitä puutarhaa!
Säilyketölkistä tehtyjä tuulikanteleita mekin varmaan kokeillaan lasten kanssa. Ja ehkä menninkäistalon voisi rakentaa parvekkeen nurkkaankin.
Kuvat on kirjassa ihan nättejä, mutta monet on liian stailattuja ja puhtoisia minun makuun. En usko, että kasvimaata perustaessa pienen pojan valkoinen pusero pysyy kauaa tahrattoman valkoisena.

Pipi-varis.

Maanantai-iltana
oli pihatalkoot. Meillä ja naapurissa. Ystävä oli vähän aiemmin soittanut pihan toiselta puolelta ja kertonut Pipi-variksesta, joka on pyrstöpuolena poukkoillut pihallamme jo pidemmän tovin. Ja nyt tämä varis oli mennyt sangen huonoon kuntoon. Ystävällä oli ajatuksissa ottaa otus kiinni.
Paimensin ipanoita leikkipuistossa ja ystävä rapsutti takapihaa. Yhtäkkiä huomasimme, että varis pomppi säälittävänä pusikossa. Kiinni se, heti nyt!
Ystävä sai linnun kiinni ja vei sisään. Tarjosi ruokaa. Ja Pipi-varis söi. Tarjosi vettä ja varis joi. Mahdottoman paljon. Raukkaparka oli selvästi ollut janoinen.Varmasti myös nälissään, koska painoi kuulema vain hyttysen verran. Likainenkin se oli. Vaan nyt sellaisissa käsissä, jotka tahtoivat hoitaa.

Eilen
illalla menin katsomaan varista. Siellä se istua pönötti hieman takakenossa pikkukoiran kuljetuslaatikossa. Katseli silmät tarkkana. Kallisteli päätä. Sai puhtaan pyyhkeen alleen.
Ja jälleen lintu söi ja joi. Piilotti sille annettua jauhelihaa jonnekin aluspyyhkeen ja kuljetuslaatikon seinien väliin.

Linnulla oli kirkkaammat silmät kuin maanantaina.

Ystävä kertoi enemmän minulle variksista ja linnuista ylipäätään. Faktoja joiden syyt ymmärtää heti ne kuultuaan.
Ystävä kertoi myös soittaneensa Korkeasaareen variksen jatkohoidosta. Kotona kerrostalossa niin sairasta lintua ei olisi pystynyt pidemmän päälle hoitamaan. Lintu vaatii tilaa, orren jonne mennä nukkumaan ja tilaa harjoitella lentämistä. Sitä ei ollut tarjota.

Puolenpäivän
jälkeen tänään sain tekstiviestin. Että Pipi-varis oli viety Korkeasaareen, missä eläintenhoitaja oli katsonut viisaammaksi lopettaa eläimen. Varis oli niin huonossa kunnossa, että siitä ei olisi ollut enää eläjäksi...

Käsittämätöntä
millä tavalla tuollaisen villin luontokappaleen sairastuminen koskettaa. Niitä syitä sen sairastumiselle ja huonokuntoisuudelle jäi miettimään.
Oliko kettu vienyt pyrstön ja näin ollen vahingoittanut koko linnun elämismahdollisuutta? Vai oliko Pipi-varis niitä onnettomia, jotka ovat eläneet liian kauan vaalealla leivällä ja muulla sopimattomalla ruualla ja sen takia sairastunut?
Syitä en saa enää tietää, mutta sen tiedän, että lintu sai arvoisensa lopun. Viimeisinä hetkinä sillä ei varmasti ollut kylmä, nälkä tai jano. Ja joku välitti siitä oikeasti.

*

Pipi-variksen myötä päässä on pyörinyt myös Edgar Allan Poen Korppi-runo. Kenties vaan siksi, kun linnun katse oli niin vahva ja viisas. Läpitunkeva.
Ei se huutanut minulle: "Ei milloinkaan", vaan silti pysäytti. Ja katseellaan sai sen aikaan, etten koskaan unohda.

Tuliaisia.

Kyllä
vaan vielä tänäänkin on Tallinna ollut mielessä. Hurmaava kaupunki kaiken kaikkiaan, kun jää tuolla tavalla polttelemaan.
Tuliaiset on niin mukavia. Puueläimet. Possu miehelle ja heppa minulle. Lapset sai neulotut kissat, mutta ne ovat jo jossain leikeissä. Hiirimetsällä kenties?
Sitten on puisia nappeja ja lankaa. Vakiohankintoja lahden takaa.

Olen
selaillut lehtiä ja leikekirjaa. Neulekirjoja. Mitä näistä neuloisin vai virkkaisinko. Kaikille langoille ei ollut ostettaessa selvää kohdetta, vaan kyllä ne tässä hiljalleen muodostuu. Hyvä, että langat on tuossa lähettyvillä koko ajan. Silittelemällä ne alkavat puhua samaa kieltä kanssani.
Turkoosista langasta tulee Tatille slipoveri, sen tiedän. Aloitin jo joskus aiemmin keväällä neulomaan hänelle sellaista, mutta huomasin, että lanka loppuu kesken. Purin mokoman ja valitsin nyt kokonaan uuden langan. Turkoosi on ihan Tatin värikin. Luulen, että siihen slipariin tulee myös pöllöjä...
Vironvillasta teen itselleni joskus jonkun huivin. Tuo vaaleanpunaisen ja vihreän yhdistelmä kiehtoo tällä hetkellä valtavasti.
Rowanin summertweed ei ole vielä puhunut. Mutta kenties neuletakkia. Tai sitten huivi vaaleanpunaisesta ja oranssista joku kevyt kesäinen lämmitin. Saa nähdä. Nämä on niitä suunnitelmia, jotka voivat aivan hyvin muuttua nopeastikin. Tänään tuntuu tältä.
Mutta puikoille nostin sunnuntaina jo kolmannen Pinwheelin, jos itselleenkin saisi joskus. Jolleri nimisestä kaupasta Müürivahelta löytyi ihana kanervan värinen lanka ja sille vihreä seuralainen. Katsellaan, mitä syntyy. Kohta olen jo kädenteissä.

Tallinnassa.

Näin minä sen koin:

- tunnen ihastuneeni. Ensimmäinen kunnollinen ajatus maissa.

- ääneen miettiessäni minulle tarjotaan heti neuvoja! Uskomattoman hienoa!

- on uutta ja vanhaa yllättävällä tavalla rinnakain. Yllättävä on niin hyvä!

- Liikennevaloja on vähän. Koska on oikea hetki kävellä (vai juosta) tien yli?

- Keskustan pilvenpiirtäjät ovat tietyllä tavalla makeita. Vaan en kyllä osaisi tänne omaani sellaisia kuvitella laisinkaan.

- ihmettelin suomalaisten ja ruotsalaisten määrää. En kuullut vironkieltä juuri lainkaan. Ei hyvä.

- mukulakivillä kävellessä olin onnellinen ettei minulla ollut korkokenkiä.

- kevät on aavistuksen pidemmällä kuin meillä.

- raitiovaunut on hauskan näköisiä.

- oikeista paikoista löytyi ihania lankoja. Käsitöitä ja puunappeja.

- suklaakakku oli ihanaa pähkinöineen. Vaan ruoka suklaakakkupaikan naapurissa parasta ikinä.
Tomaattia, rucolaa ja mozzarellaa. Valkoviiniä. Spaghettia ja pestoa. Valkoviiniä.

- italialainen keittiö on yksinkertaisuudessaan nerokkuutta parhaimmillaan.

- loistava seura kruunaa matkan kuin matkan. Kiitos Itä-Helsingin ankeat neulovat akat!

Aamupäiväteellä.

Luvassa
oli aamupäiväteetä polkupyörämatkan päässä. Minä ja Haitula lähdettiin kaksin. Vastatuuleen oli raskas polkea. Takakumi ei ollut ihan täynnä ja Haitulalla palelsi käsiä.
Perillä kuulumisten vaihtoa, vähän sellaisia pieniä ääneen sanottuja haaveita ja tulevaisuuden suunnitelmia.







































Koivuissa
isot lehdet. Hiekkalaatikolla kaksi pientä. Joista se isompi (Haitula) tunsi olonsa tosiaan isoksi. Komensi pienempää omalla hassulla kielellään. Lienee ottanut mallia kotona isommista.
Kotimatkalle puettiin Haitulalle lapaset. Se on tätä tämä Suomen kesä. Myötätuuleen oli kevyt polkea. Takakumi ei ollut ihan täynnä.

Kirsikkapuissa isommat kukat kuin muutamaa tuntia aiemmin.

Haitulan ympyrätakki.

Niin
kuin jo aiemmin mainitsin on Haitulalla akuutti neuletakkipula. Ensi hätään puikoilta pomppasi käyttöön ihanainen ympyrätakki. Viidessä päivässä tuli valmista.

Ohje: Pinwheel sweater
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot ja 80cm pyöröt.
Lanka: Frö, jota kului vajaa kaksi vyyhtiä.

Meidän menevälle kaksivuotiaalle ei sovi liehuvat hihat, joten kaventelin niitä aikalailla, jotta sain tarpeeksi napakat. Neuloin hihoista tarkoituksella aika pitkät.
Reunoihin virkkailin piparkakkusia, aivan niin kuin isommankin neidin ympyräiseen, joka on muuten suurista epäilyksistäni huolimatta nähty muutaman kerran tytön päälläkin!








































Langanpätkien leikkaaminen ei muuten onnistunut Haitulalta kovista yrityksistä huolimatta. Viimeisessä kuvassa tyttö ei kuitenkaan ole loukkaantunut tästä, vaan esittelee neuleensa selkäpuolta!

Tuumaillen.

Kaksi
päivää. Sairastupapäivää. Nyt alkaa selvästi vähän helpottaa, kun jaksavat leikkiäkin. Aamupäivän makasivat sohvalla varpaat vasten varpaita peittojen alla. Melukylän lapsia ja unta. Niillä eväillä taitavat parantua. Ja pillimehulla tarvitaan kanssa.

Minä neuloin eilen sen mitä pystyin. Nyt Haitulan takki on nappia vaille valmis. Mietin, että mitä seuraavaksi. Kun ei niihin keskeneräisiin jaksaisi nyt millään tarttua.
Jos jotain uutta ja kesäistä itselle. Tai toinen neuletakki Haitulalle. Tyyppi on venynyt niin paljon, että jokainen vanha on hihoista liian pieni. Sitä Haltianhupputakkia ihasteli itse - nostaisiko siis puikoille sellaisen? Täytyy tuumailla...














Ps. Löysin mahtavan blogin tänä aamuna. Joko sinä olet käynyt Parolan asemalla? Siellä on nyt arvontakin menossa!

Tasapainoilua.

Äitiys
on melkoista tasapainoilua hyvin monessa suhteessa. Eilen mietin sitä hyvin paljon.

Olin väsynyt äiti. Onnellinen äiti.

Mietin rajoja, joita äitinä asetan lapsilleni ja itselleni. Sitä rakkautta, mitä heille tarjoan. Mitä kaikkea minä annan lapsilleni. Mitä he antavat minulle. Miten äitiydestäni tulee voimakkaampaa ja varmempaa, kun vierellä on puoliso, joka rakastaa heitä siinä minun rinnalla. Tukee ja ratkoo asioita yhdessä minun kanssani.
Äitiyteni on rakentunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana näiden neljän ihmisen ansiosta sellaiseksi, kun se nyt on. Ensin elämään tuli yksi, sitten toinen. Kolmas ja neljäskin.
Ja niin kuin lapset kasvavat, kasvaa myös vanhemmat. Voin kuvitella, että vuoden päästä tässä istuu erilainen äiti, kun eilen ja tänään. Ja se on mielestäni vain hyvä.


































































Iltapäivällä
eilen tasapainoiltiin toisellakin tavalla. Yhdessä miehen kanssa Billnäsin ruukilla. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Ja hauskaa.
Välillä pelotti, että mitä jos tästä putoaa ja satuttaa itsensä. Niistä ajatuksista huolimatta jatkoin kulkua aidankaiteella taiteillen.
Sellaistahan se elämä nimittäin on. Tasapainoilua ja taiteilua. Eikä koskaan tiedä, mitä kohta tapahtuu. Että putoaako vai pysyykö siinä, missä juuri nyt on.

Tänään
olen väsynyt äiti huonosti nukutun yön jälkeen. Kaksi pienintä sairastaa. Ja onnellinen äiti olen esimerkiksi siksi, että vaikka aika usein uin syvissä vesissä, jaksan kuitenkin nauttia niistä pienistä hetkistä, joita päivät mukanaan tuo.

Aika kiva päivä.

Aamulla
kerrankin ajoissa. Vähän urheilua ja hyvä olo siitä, että kävellessä kotiin päin takaisin huomasin jotain uutta. Että kappas vain, minullahan on vatsalihakset. Jossain. Ja nyt ne vähän tuntuvatkin.
Kotona eilen aloitettua neuletta eteenpäin ja torkahtaminen sängylle. Päiväuni-iloa.







































Alkuillasta
papupastakeittoa. Karkkia ja jäätelöä haluaville.
Ja niitä lastenvaatesuosikkejani.

Klo 22 tiistaina.

2/3
lapsista nukkuu.
Mies tekee töitä. On taas se aika kuukaudesta, kun tyyppi vääntää kellon ympäri. Käy ottamassa minusta tiistaikuvan ja jatkaa.
Minä räpellän Picasan kanssa. Mietin, että väsyttää ja nälättää. En mene nukkumaan enkä syömään. En jaksa ihan vielä. Räpellän lisää.

Tänään oli kirjan ja ruusun päivä. En saanut ruusua, mutta annoin miehelle kirjan. Itselleni kaksi. Hyvä kirjapäivä.

Luetuttaa. Nälättää ja nukuttaa.

Mies tekee keittiössä leipää meille molemmille. Minä aion syödä ja mennä nukkumaan. Ei sitä tähän aikaan yöstä enää muuhun kykene.

Kiikku.

Se
tuli jäädäkseen. Ajateltiin viedä vinttiin odottelemaan isompaa tilaa, mutta ei onnistu. Jokainen vuorotellen siinä. Lukee, keinuu, sylittelee. Hyvä perheenjäsen se on. Jo nyt.

Kirjapinossa päälimmäisenä tällä hetkellä hömpänpömppää. Annie Hawesin Kypsä poimittavaksi. Pitää kai hakea lähipäivinä se kolmaskin osa samaa sarjaa... Aivotonta lukemista väsyneisiin iltoihin.
Päivittäisessä selailussa myös kirja Anu Tuomisesta. Se nainen ei kyllä turhaan Ars Fennicaa ole saanut! Suosittelen Tuomiseen ja kirjaan tutustumista jokaiselle.

*

Ratulassa
saattoi miettiä, kuinka toukokuun alku voikaan olla lämmin. Koira nauttii, lapsi nauttii, aikuinen nauttii.
Koira makaa hetken auringossa, menee sitten varjoon. Lapsi toisensa jälkeen vähentää vaatettaan ja juoksee avojaloin. Eikä niitä palella, vaikka maa on vielä talven jäljiltä viileä. Puutkin ovat yhä paljaita.
Aikuinen kantaa, rapsuttaa, auttaa. Polttaa hartiansa, kun ei ymmärrä, miten kuuma toukokuun alun aurinko on niin halutessaan. Tänään ja huomennakin.

Miten
lapsi onkaan niin kaunis. Saa touhuilla omiaan. Farkkuhaalareissa, huivi päässä. Suu sotkussa. Kaikkea pitää ainakin vähän maistaa.
Miten lämmin on, kun istuu siinä ojanpenkalla katsoo lasta. Sen touhuja. Aurinko leikkii vedessä. Se heijastaa taivaan kuvastimestaan.
Lapsi uittaa kepin ja toisenkin.
Tarttua työhön, haravaan. Haravoida ja sitten hetken päästä huomata sekin, miten varteen on hyvä nojata. Riisua pitkäpusero, kun tulee kuuma. Touhutessa. Joku sanoisi, että nyt se tekee oikeaa työtä. Kerrankin se tekee oikeaa työtä.
Kyllä minäkin osaan - jos vaan haluan. Täällä minä haluan.

Illalla
pienet nukahtaa hetkessä. Nostetaan samaan sänkyyn nukkumaan. Niin on lämpimämpi ja mukavampi. Heitetään muutama klapi pönttöuunin mahaan.
Isoin juoksee muiden seurassa. Passitetaan petiin muutamaa tuntia myöhemmin. Nukahtaa hetkessä. Makuupussista pilkistää vain päälaki.



























*



























Aamulla
nousen melkein viimeisenä. Jään makaamaan keittiöön, aurinkoon. Herään ihan rauhassa ja hiljaa. Juon appelsiinimehua, syön leipää. Haitula kiipeää viereen ja etsii pöydästä muiden tähteet. Jonkun leivänpalan, puolikkaan banaanin ja mehulasillisen. Jugurttia. Syö ne ja kipittää pihalle touhuihinsa.














Tatti
istuu syliin ja selittää ojan ihmeellisyyksistä. Ja, että miten täällä on kivaa. Juoksee pois yhtä nopeasti kuin siihen istui. Kertoo juostessaan tarvitsevansa lisää kiviä.
Pitää heittää kiviä ja kuunnella sitä ääntä, mikä syntyy, kun kivi osuu veteen.

Oja vaatii
pikkupojan
kivineen
luokseen.
Heittämään
kiven veteen
yhden toisensa
jälkeen.














































Kerätä
ennen lähtöä jokainen mukana ollut tavara laukkuihin. Vaihtaa lapset puhtaisiin.
Ja jo ennen kuin ollaan puolessa matkassa kotiinpäin muistaa, että
pieni harava jäi. Joo!
Ja hyppynaru jäi. Joo!

Voidaan tulla uudestaan. Ihan koska vaan.

*