Diamonds Are A Girl's Best Friend.

Minussa
asuu pieni harakka. Sellainen, joka kerää korulippaaseensa uusia koruja jatkuvasti. Timantteja ne eivät kyllä ole.

Timantteja
(tai jonkinsortin jalokiviä) minulla taitaa olla vain neljä. Niistää jokaisella on tarkoituksensa. Vihkisormuksessa on yksi. Kalevala korun Lapsi-korun yhteen hopeiseen helaan on upotettu kaksi punaista ja yksi sininen kivi. Minä en tahtonut helaa jokaisesta lapsesta erikseen.

Sen
sijaan kaikenlaisia muita koruja minulla on aika paljon. Kaulakoruja. Jokunen sormus, lähinnä muovisia. Ja korvakoruja paljon!
Ilman korvakoruja on alaston olo. Korvakoruissani pitää olla hauskuutta, kokoa ja näköä. Mielellään kaikkia näitä yhdessä! Suosikkikorvikseni olen ostanut myyjäisistä, kirppiksiltä, Hennesiltä tai Indiskasta.
Tänään korvissani on ystäväni tekemät korut, jotka sain joululahjaksi. Yksi keltainen lasihelmi ja neljä ruskean sävyistä. Minun värit.

Työhuoneella. Kirpputorilla.

Ainakin
vuosi ollaan aktiivisesti toivottu työhuonetta. Viime viikolla toiveemme kuultiin. Saatiin vuokrattua naapuritalosta ystävien kanssa kimpassa loistotila. 50 neliötä. Kaksi huonetta. Toisessa keittiöseinä, toisessa kangasseinäinen vessa ja iso betoninen allas - siellä vielä huovutellaan ja värjäillään (ehkä tietyssä mielentilassa leikitään myös muumiota).

Viikonloppuna
roudattiin suurinosa allekirjoittaneen kankaista, langoista ja muista sinne. Hamsterille kertyy. Voin muuten käsi sydämellä kertoa, että kolmio, jossa viisi henkeä asuu saa melkoisesti lisää tilaa, kun tämä tavaramäärä siirtyy muualle. Eikä kaikkea olla vielä edes viety, kun lisää hyllytilaa odotellaan saapuvaksi.

Käytiin
eilen Tirpanan kanssa kirpputorivisiitillä Jäähallilla. Hyviä löytöjä. Ruskeat saappaat, joita olen etsinyt jo pitkään, pitkään, pitkään. Nahkainen laukku ja vyö. Lapsille öljypastelleja (pastilleja sanoo lapset) ja vahavärejä työhuoneelle. Eikä hinnat päätä huimanneet. Kirpparishoppailu on kivaa.

Jännää
muuten, että viikonlopun ja alkuviikon värimaailma on ollut juuri tätä. Punertavan ruskeaa. Puikoilla Fifi kolmonen, käsinvärjätystä villasta. Kurkkii kirpparilaukusta. Samaa värimaailmaa sekin.

Tänään...

...minä en tunnu heräävän. Olen äkäinen. Hukassa. Haavemaissa. Vuorotellen.
Koululainen on kiukkuillut, aamusta. Murot jäi lautaselle ennen kouluun lähtöä. Mehu mukiin. Musta pusero vei värin kasvoista enkä antanut laittaa sitä siksi päälle. (Paskamutsi.) Lupasin, että iltapäivällä saa. Ei laittanut. Varmaan tekee senkin uhalla. Katsoo kulmien alta ja polkee jalkaa! Huutaa: "Miten paljon mua ärsyttää!" Pikkuveljen naama nyppii.
Keskimmäinen murisee pienemmälle. Ä-R-S-Y-T-T-Ä-Ä isosiskoaan. Eikä tietenkään nukkunut päiväuniakaan.
Haitulan tutti tippui suusta vessanpönttöön aamupissan kaveriksi. Ei siihen muuta tarvita.

Tämä
on niitä päiviä. Mutta minusta positiivisuus ei ole hanurista vaan hyvästä, siksi revin riemua, vaikka väkisin. Iltapäivän valosta ja työhuoneesta!

Viikonlopuksi lomalle.

Toissailtana
laitettiin pensselit suihkimaan. Poika maalaili joululahjaksi saamansa koottavan formulan ajokuntoon. Kuvan myötä toivottelen jokaiselle oikein mainiota viikonloppua! Minä hyppään kohta Pendolinon kyytiin ja suhautan viikonlopuksi Kuopioon viettämään laatuaikaa ystävien kanssa, miehen jäädessä kotiin paimentamaan pesuetta. Voikaa hyvin!

Sanoja.

On
ollut mukava lukea kommentteja siitä, että näitä minun pieniä kirjoituksiani tänne blogiin kaivattiin taukoni aikana. On lämmittänyt valtavasti mieltä. Ja sydäntä. Kiitos kaikille teille kommentoineille. Yritän nyt pitää vähän tiuhempaa tahtia näissä päivityksissä, koska todellakin nautin kirjoittamisesta. Ja tänne on mukava kirjoittaa. Jakaa näitä hetkiäni.

Vuoden
ensimmäisenä mainitsin uusista tuulista ja suunnista. Yksi iso suunnanmuutos on se, että tätä nykyä saan ilokseni kirjoittaa muuallekin. Jakaa sanoja heillekin, jotka eivät ennestään blogiani tunne.
Suuri Käsityölehti tarjosi minulle väylän. Tästä eteenpäin kirjoitan sinne kuukausittain kolumnia. Mahdoton jännitys laukesi tänään, kun postiluukku kolahti. Siellä se oli. Kolumni omalla nimelläni ja naamallani varustettuna. Tervemenoa tutustumaan!

Vuoden ekat.

Pakkasiin
valmistui tälläinen mukavan värikäs setti Noro Kureonista. Neljästä kerästä sai raidallisen huivin sekä hatun, johon idea on napattu Tikrulta. Puikot oli 5mm bambuiset. Napit on kierrätyskamaa savon suunnalta.
Pitkäkaulanainen, joka settiä esittelee on styroksinen peruukkipää, jonka päällystin kiertoon lähtevien kirjojen pinosta löytyneellä Angels and demons-opuksella (sen sivuilla) jo viime vuoden puolella. Tuli sellainen mitä halusin. Vielä olisi toinen lyhytkaulaisempi naisen pää odottelemassa samanlaista operaatiota. Enkelit ja demonit kiertoon vaan.

Viime
aikoina minun ympärille on alkanut ilmestyä yllättävän paljon violetinsävyisiä asioita. Ensin takki, verhot, huivissa ja hatussakin sitä on. Ja sitten tuo ihana rintakoru. Mutta kaikesta huolimatta - vihreän ja oranssin voittanutta ei ole.

Jääkukkia.

Tänään
ja eilenkin oltiin meren jäällä. Eilen hetki lasten kanssa. Tänään pidempään.
Jää on lumonnut minut. Meri, jonka jäätynyt pinta on peilikirkas ja sileä saa mieleni samalla iloiseksi ja haikeaksi.
Jäänsisälle kasvaneita kukkasia on siellä täällä. Suurina ryppäinä, kun taas toisaalla ne loistavat poissaolollaan. Niitä pitää pysähtyä katsomaan. Koskea.

Muistan
yhden ainoan kerran aikasemmin luistelleeni luonnonjäällä. Olin silloin varmaan noin kymmenen vuotias ja kotipihan jälkeen avautuva iso järvenselkä oli lunta vaille. Minulla oli päällä vaaleanliilat toppahousut, joissa oli toisessa polvessa Muumin kuva paikkana. Takki oli kiiltävää liilakukallista kangasta. Pipossa raitoja ja tupsut. Jalassa äidin vanhat kaunokkaat ja varmasti Mummon neulomat villasukat.
Jäällä pystyi luistelemaan hyvin pitkiä matkoja, kun vaan muisti ohittaa kesän virtapaikat. Nostaa jalat railojen yli. Niitä oli siellä täällä. Mutta jää ei ollut peilikirkas eikä ihan sileä. Toisin kuin nyt.

Pitkä
hame oli purjeena. Selän takaa tuuli ja se vei. Lujaa! Haitula nukkui. Tatti uskalsi kävelemään jäälle tänään, eilen istui Haitulan tilalle rattaisiin. Pyysi nyt isiä laittamaan luistimet. Ja isompi tyttö mennä viiletti. Kikatti. Lensi pyllylleen. Kikatti taas. Sitten loukkaantui, kun piti lähteä kotiin. Kiva ei saisi loppua. Koskaan.

Alkuillasta
satoi lunta. Huomenna jää ei ehkä enää näytä kukkasiaan.

Meille.

Oli
vapaapäivä. Vuorokausi ihan kahden. Lyhyt vaan niin ihana.
Eilen oltiin kaupungilla. Mentiin metrolla, ratikalla ja bussilla. Minusta nuo raiteilla kulkevat liikennevälineet ovat mukavimpia. Juna kaikista paras.

Aamulla
istuttiin ruokapöydässä vastakain. Luettiin, juotiin teetä ja syötiin. Sitten lähdettiin ulos. Päädyttiin meren jäälle.
Alkuun pelotti, jään läpi näki paikoin. Vahva jää. Kymmensenttinen kantaa jo traktorin, minutkin. Reidet paleltui. Kamera oli kotona. Onneksi oli puhelin mukana.







































Kaislikon
viereen jään sisään oli jäänyt kuollut kala. Elämän kiertokulku. Kevät-kesä-syksy-talvi. Elämä ja kuolema.

Valo.

Aamulla
maattiin Haitulan kanssa peiton alla vierekkäin. Kuunneltiin, kun Vuokko Hovatta lauloi. Virginiasta. Lempieläimestä. Hitaat aamut ovat rakkauteni. Se, että sänkyyn voi palata vielä noustuaan. Ja ulkona on valoisaa.

Teekuppi
on iso ja lämmin. Lapset pukee päälle. Mekon ja pitkät kalsarit. Toinen kahdet kalsarit päällekäin. Haitula tahtoo mekon tai nätin puseron.
Kummipoika sai joululahjaksi villapuvun. Olisin neulonut jos käsi olisi kestänyt. Vaan ei. Kierrätin siis miehen neulepaidan. ZaraMan ja XL-lappu niskassa. Pienellä miehellä, jonka mittasi muutamalla vaaksan mitalla.
Ja se pieni mies oli meillä hoidossa tänään, elokuvan ajan. Hienosti meni ja nautittiin. Pussasin koko pienen melkein puhki.

Uusin askelin.

Nenä
ja jalat on jo matkalla uuteen. Ansaitusti. Hyvin mielin.
Loppuvuosi rutisti minut ihan kuivaksi. Olin käsi paketissa ja koira joutui lähtemään uuteen kotiin. Sattui ja tapahtui. Tuntui loppuunkulutetulta. Vaan nyt uusin tuulin. Olen taas täällä.

Nyt terve teille - uusia tuulia uuteen vuoteen!