19.10.2009

Syksy on hyvä.

























Lokakuu
on lämmin ja muistoja täynnä.
Väistämättä mietin, että Mummolla olisi pian ollut syntymäpäivä enkä minä ole sytyttämässä hänen haudalleen silloin kynttilää. Ajattelen kyllä häntä täällä sittenkin.
Ajattelen minä muutakin, en suruja vaan iloja. Niin kuin tuota kasvavaa masua ja Taistoa, jonka liikkeet tuntuvat selvemmin.
Eilen herätessäni oli valo sellaista minkä yhdistän joulun odotukseen. Join rauhassa aamuteetä ja kuuntelin hiljaista nukkuvaa taloa.
Iltapäivällä olimme metsässä. Tatti ei meinannut uskaltaa hypätä polulle pieneltä kiveltä ja Haitula juoksenteli eteenpäin kunnes taas huusi muita mukaansa. Ei nähty metsän eläimiä ei, mutta illalla kotiin tullessa kävelytiellä juoksi rotta.














3 kommenttia:

  1. mukava,pehmeä,tuoksuinen ja kostea ?
    Syksy.
    Mukavaa oloa .

    VastaaPoista
  2. Voihan kynttilän käydä sytyttämässä muualle haudattujen muistopaikalle, joita hautausmaille on rakennettu ihan sitä varten.

    VastaaPoista
  3. aurinko ja kuu: Syksy on parasta aikaa.

    villasukka: Tosiaan. Ei käynyt mielessä ollenkaan. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista