Viime
yönä näin unta Papastani. Unessani Pappa ja minä istuttiin pelikortit kourassa. Pappa neuvoi minulle, kuinka korteista voidaan ennustaa. Meidän kanssa oli kaksi tai kolme muuta miestä joille Pappa ennusti ja minä katsoin vierestä ja yritin ymmärtää sitä logiikkaa, joka kussakin kortissa Papan mukaan oli.
En tiedä onko pappa oikeasti osannut ennustaa, mutta pelikortit kourassa hän on ainakin viihtynyt. Ainakin yhden valokuvan perusteella.
Yllä oleva kuva löytyi Mummon asunnon tyhjentämisen yhteydessä. Pappa on vasemmasta alareunasta katsottuna toisena. Ja hän näyttää hämmentävän paljon veljeltäni, tai veli näyttää häneltä.
Jään nyt miettimään untani itsekseni ja jahka päästään perille juhannuksenviettopaikkaan kerään sen seitsemän erilaisen kukan kimpun. Laitan ne maljakkoon. Taioille ei ole tarvetta.
Rauhallista juhannusta.
Oikein hyvää juhannuksen aikaa!
VastaaPoistaHyvää juhannusta!
VastaaPoistaHyvää Juhannusta.
VastaaPoistaOlipa huomaavaista papaltasi käydä tervehtimässä.
Itselläkin oli rakas vanha rouva ystävänä ( ei verisukulainen ) joka katseli aina asioita korteista. Eräänä yönä tuli uniini kertomaan että on " nyt se sitten tapahtu " ja että viipyy vielä lapsen lapsensa luona muutaman päivän ennen kuin jatkaa matkaansa. En tavoittanut häntä enää puhelimitse ( asuimme jo satojen kilometrien päässä ) ja muutaman viikon päästä luin Hesarista kuolinilmoituksensa. Oli nukkunut pois samana päivänä kun piipahti uneni aikana.
Leppoisaa Juhannusta :)
VastaaPoista