Ensimmäinen
puolikas potilaista alkaa olla kunnossa, eikä pienimmäisellä näy ainakaan vielä pilkun pilkkua. Tosin pilkkujen ilmaantuminen olisi kyllä melkein toivottavaa, olisi kiva jos Aurinko olisi sairastanut vesirokon ennen vauvan syntymää.

Koirarouva
Voimariina on ilahduttanut eloamme täällä pian puolen vuoden ajan ja Kokin kuningasmaisesta olemuksesta ollaan saatu nauttia jo melkein vuosi. Lemmikit on kyllä mieletön rikkaus.
Kokki ja Voimariina tulevat juttuun oikein hyvin. Kokki on kuningas, Voimariina nöyrä alamainen. Tosin sen verran kuningaskin myöntyi, että eräänä iltana rahkakuppia oli nuolemassa puhtaaksi molemmat herkkusuut.

Jälleen
on se aika vuodesta, kun sänkyjen pohjalla köhitään. Pannussa lämmitetään vettä kuumaa mehua varten. Mennään villasukissa ja toivotaan kovasti, että taudin tiukka selkä taittuisi ja päästäisiin nauttimaan ulos talvesta.
Lapsista kolme nuorimmaista sairastaa. Jännätään tässä, että onko Aurinkoiselle tänään noussut kuume samaa flunssaa, mitä muutkin potee vai onko se vesirokko, joka kolkuttelee...

Minä
sain sukset! Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan pitkästä aikaa miten se elo ladun päällä sujuu. Edellisestä hiihtokokemuksesta taitaa olla aikaa reippaasti yli kymmenen vuotta.
Suksien saaminen on monivuotinen haave. Kysymyksessä täytyy olla kohdallani joku aikuistumisrituaali. Lapsena ja teininä hiihtäminen oli suoraan helvetistä. Hiihto oli lajina pahempi kuin mikään kuulemani kirosana. En nimittäin ikinä älynnyt niitä ala-asteen pakollisia hiihtokilpailuja tai sitä, että yläasteellakin sitä lenkkiä olisi pitänyt kiertää verenmaku suussa ja kuvitella olevansa oman elämänsä Kirvesniemi. Se kilpailuvietti on varmaan se, mikä minulta puuttuu.
Ei minua kyllä nytkään mikään hiki päässä sivakointi kiinnosta, vaan sellainen leppoisa ulkoilu suksien päällä.

PS. Tänään melkein kiljuin riemusta, kun luin uutisen Ultra Bran paluusta lavalle Haaviston tukikonsertissa. Minä aion olla paikalla!

Syksyllä
metsän tuoksuessa oltiin useampana päivänä metsässä poimimassa suppilovahveroita. Kotona kuivattiin talven varalle. Nyt niitä sitten voi liotella ja laittaa ruuaksi.
Vegaanin kasviskeittokirjassa (Muukkonen, Särkisilta) on hyvä sienikastikkeen ohje, minkä mukaan olen kastikkeen tehnyt. Muitakin sieniruokia voisi kokeilla. Onko ruutujen toisella puolella vinkkejä, joku sienipiirakka kiinnostaisi ainakin? Kanttarelleja ja tatteja on kuivattuna myös!

Tänään
olen kaivannut taas valtavasti valtameren taa. Unelmieni kaupunkiin, jossa sain käydä viime kesänä. San Francisco ei jätä minua. Varmaan joka päivä mietin ja muistelen. Haaveilen.
Vuosi 2011 jätti hienoja muistoja, joista tuo matka ehdottomasti nousee kärkeen. On ihanaa, kun unelmat toteutuvat. Ja tuo matka jos mikä oli täynnä haaveiden täyttymystä.

Vielä minä palaan sinne joskus.



PS. Enemmän matkasta voit lukea viime kesäkuun blogauksista.

Arki
alkoi eilen. Koululainen kouluun, eskarilainen eskariin, tanssityttö tanssiin.
Illalla painun väsyneenä petiin yhtä aikaa pienimmän kanssa, hän nukkuu yhä kainalossani. Äidinmaitohetket jäivät pari kuukautta sitten pois. Ihan selvästi hän kuitenkin muistaa nuo yhteiset maitotuokiot.
- Kuka ottaa tissimaitoa?
- Vauva, vastaa hän ja taputtaa mahaani.

Nukahdettuani herään kohta masuvauvan ponteviin liikkeisiin. Silittelen mahaa. Aika tuntuu juoksevan yöllä vähän hitaammin.

Tänään alkoi 25. raskausviikko.

Join
kolme kupillista teetä. Valvon neljättä tuntia. Kaksi nukkuu yhä peittojen alla kiinni toisissaan. Tupa tuhisee.
Illalla olivat kiherrelleet vierekkäin sohvalle tehdyssä pedissä ja nukahtaneet vasta, kun isi oli mennyt heidän keskelleen. Minä taisin nukahtaa päänsärkyineni ensimmäisenä.
Aamuyöllä Aurinko nukkui kiinni minun toisessa kyljessä, Tatti tuli kiinni toiseen. Peittelin nukkuvat paremmin.

Nyt 
toivon tuulen laantumista ja räntäsateen loppua. Autolla ajaminen ei ole juhlaa tuossa kelissä. (Niin, minulla on viimein ajokortti! Ollut pian jo kolme kuukautta ja että tykkään!)

Talviset
iltapäivät juuri ennen pimeän laskeutumista ovat kauniita. Luonto on hiljaa.
Koira heittelee ilmaan kuusenkäpyä. Pienin haluaa kävellä kyntöpellollakin ilman äidin tai isän kättä.
Puro virtaa.
Vielä kun sataa vähän lisää niin saadaan kunnella lumen narskumista saappaiden alla.

Päätin,
että tämä on hyvän uutisen vuosi. Jos lehdet eivät kerro minulle hyvää uutista päivässä luon sen itse. Tämän päivän uutinen olkoon se, että en aio pelätä enää.

Aion alkaa kirjoittaa.

*

Olkoon tuleva vuosi solidaarinen. Täynnä rauhan ja rakkauden hetkiä.
Valittakoon Suomeen vaaleilla presidentti, joka on kaikille ihmisille ja ympäristölle hyvä.

Mennään
vielä joulun jälkimainingeissa. Ei ole minnekään kiire. Tykkään siitä, kun kuusi on koreana tuvassa, kynttilät pöydillä palamassa. Koko joulukuun jatkuneesta flunssasta en perusta, mutta josko tuokin saataisin alta pois ennen vuoden vaihdetta. Toivotaan niin.

Jouluun kuuluu jotkut perinteet, mutta uuden vuoden vaihtamisesta ne puuttuu. Tinat ollaan valettu, niin varmaan nytkin.

Lämpiä joulukuun viimeisiä päiviä.

Mennyt
viikonloppu oli hyvä, mukava ja lämmin. Olin rentoutumassa kuitujen äärellä Päivölässä.
Neuloin vähän. Kehräsin elämäni ensimmäisen (vaan en toivottavasti viimeisen) kerran.

Oli mukavia kohtaamisia ja kivoja ihmisiä. Lauantai-iltana hyvät löylyt ja taivaalla tähdenlentoja.
Viikonloppu ilman perhettä teki hyvää, vaikka lähteminen jännitti. Kotiin oli hyvä tulla.

PS. Kiitos kyydeistä Ihan kivan kaupan tädille.